Go for It (Antaa heittää)

Tyrmäävien sementtikäsien seikkailut kutsuvat jälleen, eli toisin tulkittuna pöllöilyseura vetää vastustamattomasti puoleensa. Ankea, kolea ja sateinen kesä on pääsyyllisten listalla, miksi toistuvasti tulee hakeuduttua kevyempääkin kevyempien sekoilujen pariin. Otollisempien olosuhteiden vallitessa sitä tulisi tietenkin seurailtua laadultaan aivan toisenlaisia viihdykkeitä, sanoo itsepetoksen mestari...

Lienee siis kohtalaisen helposti arvattavissa, että ystävämme Spencer ja Hill sinne ruudulle jälleen kirmaavat. Kyllähän sitä taukoa jo kestikin ja eroahdistus iski kimppuun. Valikoimista tarttui hyppysiin jälleen "tuoreempaa" tuotantoa. Aikaa pitää kelailla taaksepäin runsaat kolme vuosikymmentä, niin päästään tämän tuokioisen syntyhetkille.

Jostakin kaukaisuudesta kohti kameraa rullaluistelee se tuttu kiusankappale, tällä kerralla nimenään Rosco (Terence Hill). Jalkojen alle asetetut pienet pyörät eivät oikein pärjää suuremmille maanteillä kiitäville rekkahirmuille, mutta ilonpilkahduksiakin sattuu matkalaisen tielle.

Toisaalla Doug (Bud Spencer) lopettelee pari viikkoa aiottua aiemmin vankilauraansa. Sellit alkavat olla ylikansoitettuja, joten paikan päällikkö toivottelee hyvät jatkot ja hieman lainkuuliaisempaa tulevaisuutta. Doug tästä tilaisuudesta ilahtuu ja suuntaa kohti muita maisemia. Nälkä aina vieraanamme, joten ravitsemusliikkeet houkuttelevat puoleensa.

Siellä kaksikkomme sitten saatellaankin yhteen, kun Rosco etsii pienemmistä liikkujista piittaamatonta rekkakuskia. Kuten voi odottaa, niin tälläkin kerralla Budin esittämä tyyppi joutuu tahtomattaan sotkuun sijaiskärsijäksi. Niinpä vain isonyrkin on lopeteltava ateriointi turhan varhain ja siirryttävä muksimisen pariin tunteiden ottaessa pikkuisen lämpöä.

Kaksikon matka jatkuu rattoisasti rekkakyydillä. Harmi vain, ettei kumpikaan ole menopelin oikea omistaja, joten poliisilta löytyy pari valikoitua mielipidettä tällaiseen reissailuun. Karkuunhan sitä pitää päästä, ja nopeasti mielellään. Sössötysten ja sekaannusten kautta nimetkin pääsevät vaihtumaan. Ehkä tämä "tuplaosien" esittäminen hieman enteileekin samojen tekijöiden vuotta myöhemmin seurannutta elokuvaa Double Trouble. Tähän väliin sopinee huudella, että näistä se uudempi on parempaa tyhmäilyä.

Pikaisesti omaksutut henkilöllisyydet sattuvat kuulumaan parille huippuagentille, jotka mitä luultavimmin ovat päättäneet päivänsä viimeisimmän tehtävänsä parissa. No, tavallaan hyvä, että korvaajat löytyvät näinkin nopeasti, laadussa taasen saattaa olla vähän napisemista. Jälleen suurten setelien hurmio valtaa parivaljakon mielet siinä määrin, että mitäpä niitä väärinkäsityksiä korjailemaan.

Toiveet nopeasta vaurastumisesta vievät vaarallisten hommien pariin. Jostakin syystä kukaan ei oikein osaa epäillä mitään, vaikka tyypit säheltävät miten tahtovat. Kohteena on superkonna, jonka esikuvat löytynevät vähän tunnetumman vakoilijan useammistakin seikkailuista. Saa sitten nähdä, miten Spencer ja Hill haasteistaan selviävät ja onko kaiken sekoilun palkkiona se himoittu miljoonasalkku?

Useammastakin Bond-seikkailusta on siis poimittu aineksia pienimuotoisen irvailun kohteeksi. Pahiksesta tulee mieleen etenkin Roger Mooren eräs elokuva. Q-osasto toki oman pilkkansa saa myös. Yleisvaikutelma tähän huvitteluun panostukselle jää taas sinne hätäisesti huitaistun puolelle. Mitään timanttista nerokkuutta ei kannata lähteä toivomaan. Tämä tosin lienee selviö Spencerin ja Hillin elokuviin aiemmin tutustuneille.

Mieleen ei mitään huumorikukkasten huippuja muutenkaan hirveästi päässyt taltioitumaan. Jostakin syystä edelleen viehättää kohtaus, jossa Bud hartaasti valmistaa käsipurilaista puraistavaksi. Muuten on siis vähän niin ja näin, mitä vitsitarjontaan tulee. Parempaakin on tullut haukattua...

Go for It on kolmas osa kaksikon "Miami-kaudesta", joka alkoi vuoden 1977 elokuvalla Crime Busters. Kolmisen vuotta myöhemmin ilmestyi Hillin sooloilu Super Snooper, jota en usko uusivani, sillä se muistuu lähinnä rasittavana mieleen. Tämän jakson päätti vuonna 1985 ilmestynyt Miami Supercops. Sen kyllä haluaisin uusia. Kokoelmaakin tuli ennakoivasti selailtua, mutta voikohan olla niin, etten kyseisestä elokuvasta ole levyjulkaisua hankkinut ollenkaan... Voihan ei sentään, tähän puutteeseen pitää puuttua!

Suunnilleen samalla toivomisen varaa jättävällä tasolla seikkaillaan tappelujenkin suhteen. Spencer, Hill ja Barboni ovat saaneet tosiaan aikaan paljon parempaakin viihdettä tässä mielessä. Erityisen onnistuneita hetkiä ei oikein esiinny, vaan lähinnä liikutaan siellä menettelevien pieksemisten maastossa. Jos jokin näistä pitäisi esille nostaa, niin kai se olisi Budin ja vähän vihamielisen tarjoilijanelikon kohtaaminen. Linja on kovin kiltti tässäkin. Niinpä ikäsuositukseksi valittu 11 vastannee hyvin sisältöä.

Elokuvan omat jalat ja ansiot ilmeisesti nähtiin Yhdysvalloissa sen verran horjuviksi, että oli jälleen parasta turvautua Trinityn nimellä kampanjoimiseen. Siksipä nimeksi siellä valittiin Trinity: Hits the Road. No, eipä tämä suomalainenkaan vastine mikään kovin kekseliäs ole... Future Filmin levy sisältää täyspitkän version (104:30) ja kuvasuhdekin (1.33:1) on tällä kerralla oikein, joten se kelpaa ihan hyvin.

Voinee todeta, että Spencer ja Hill ovat viilettäneet innokkaammin ja vauhdikkaammin muutamissa muissa Enzo Barbonin ohjauksissa. Käsikirjoituksesta taas vastaa Enzon poika Marco, joka on ollut mukana muissakin isänsä ja nyrkkiduon tekeleissä. Ikävämpi juttu Marcon kannalta vain, että näitä ei yleensä kovin korkealle arvosteta Spencerin ja Hillin elokuvia muistellessa.

Voisihan sitä tosiaan hersyvämpääkin viihdettä saada aikaan, kun parille säheltäjälle annetaan vapaat kädet, kasa huippulaitteistoa ja rajaton luotto. Tässä tapauksessa hyvä resepti ei kuitenkaan tuota maksimaalista elämystä, tai oikeastaan lähellekään. Kultakauden ulkopuolella ehdottomasti seikkaillaan, mutta edelleen siedettävästi.

Oloja voi kotisohvan puolella toki hienosäätää edullisemmiksi tällaiselle rupeamalle. Kun Bud siinä kylmää Budia hörpsii, niin kyllähän se katsomossakin alkaa kiusimaan ja huulenlipomista seuraa. No, Mikolle kelpaa viileä Karhukin, ja sellaisia mielihaluja toki tulikin näiden reilun sadan minuutin aikana toteuteltua. Tekosyyt ovat ainakin kunnossa. Mutta, mutta...jospa takaisin elokuvaan vielä hetkeksi. Go for It ei tosiaan ole sitä sarjaa, mistä kannattaa alkaa tutustumaan kaksikon tuotoksiin. Sitten jos ne kelvollisimmat on nähty ja nälkää riittää, niin voi hyvinkin harkita.

Go for It (1983) (IMDB)