Odds and Evens (Senkka nenästä pojat!)

Ha-haa! Sainpas pidettyä sen vähän aikaa sitten esitetyn lupauksen, etten enää toukokuun puolella kiusaisi lukijoita Budin ja Terencen kolttosilla. Niillä voikin siis hyvillä mielin lähteä availemaan elokuvakesäkuuta, vai mitä...

Taas on nimelle suomennoksen kehitelleellä henkilöllä välähtänyt, mutta ei siitä sen enempää. Kotimaisen julkaisun kantta pitää kyllä vähän kehua, sillä ainakin omille huulille se helposti hymyn taikoo. Kyseessähän siis oli se, missä kaksikko kaahaa jollakin delfiinivirityksellä dollarit ja jäätelöt käsissä kohtia aurinkoisempia rantoja.

Tässä vaiheessa ei tule mieleen, onko parin aiempien elokuvien yhteydessä tullut mainittua usein näihin musiikkia tehneiden De Angelisin veljesten kappaleita. Jälleen alussa pärähtää soimaan sellainen renkutus, että jossakin rasittavan reunamailla vähintään seikkaillaan. Yleensä saa vielä varautua siihen, että toisto on se pääjuttu musiikinkin suhteen. No, oikeastaan tästä huolimatta vain Terencen elokuva Supersnooper on onnistunut tunnuskappaleellaan enemmän kiehuttelemaan.

Pienoisen jalkapallorupeaman jälkeen suuremman ajoneuvon ratin takaa löytyy Charlie (Bud Spencer), jolla on lastina kilpavene. Ilman pitkiä jahkailuja vene onkin jo vesillä sekä tositoimissa. Moni varmaan arvaakin, että kukahan tuttu velmu siellä paatin ohjaamossa virnuilee aaltoja vastaan kamppaillessaan. No, Johnnyn (Terence Hill) on helppo hymyillä, sillä johto vaikuttaa varmalta. Silloin tällöin hymyt ovat hyytyviä, ja niin käy tässä tapauksessa yllättävien teknisten pulmien käydessä kimppuun.

Nopeasti selviää, ettei kyse ole vain huonosta onnesta, vaan tietty porukka haluaa olla varma, että juuri oikea henkilö voittaa veneilyt. Peleissä pyörivät suuret setelit, joita ei suodakaan pelkästään onnettaren oikkujen perusteella jaettaviksi. Pahojen poikien kanssa päädytäänkin varsin nopeasti törmäyskurssille. Sekään ei varmaan kovin yllättäen tule katsojalle.

Johnnyn työnantajana toimii Yhdysvaltojen puolustusvoimat, jotka syystä ja toisesta tahtovat, että Johnny houkuttelisi Charlien takaisin uhkapelien pariin. Charlie onkin aikoinaan menestynyt sillä alalla hyvin, mutta vetäytynyt vedonlyönnistä. Laivaston tarkoituksena olisi päästä iskemään järjestäytyneeseen rikollisuuteen tätä kautta. Joku saattaa kysyä, että onkohan paras vaihtoehto homman hoitamiseen palkata pari armotonta säheltäjää? Lyhyt vastaus on, että tietenkin juuri näin. Aivan erilaisia viihdearvoja näin taiotaan kuin vaikkapa laittamalla latteat ja tiukkapipoiset agentit asialle.

Ongelmana on se, ettei Charlie oikein innostu paluusta kyseenalaisten harrastusten pariin. Niinpä Johnny saa yrittää parhaansa, jotta saisi vanhan vedonlyöntihimon syttymään uudelleen kärttyisässä kaverissaan. Se vaatii oveluutta ja kun sekään ei riitä niin aina vain törkeämpää huijausta huijauksen perään. Se päämäärä pyhittää tässä tapauksessa keinot.

Lopulta Charlie-parka alkaa olla pakotettu palaamaan entiseen menoon. Käteiskassan lihottaminen saa alkaa pienemmillä operaatioilla, mutta lopullisena tavoitteena on korkeilla panoksilla pelattava turnaus avomerellä. Samalla hän opettaa erinäisiä niksejä vähän taitamattomammalle apurilleen, joka osaa osoittaa kiitollisuuttaan kovin kummallisin tavoin. Lopulta kaikki lähtee jälleen kallistumaan kohti suurta mukilointifinaalia.

Esimerkiksi aiemmin kommentoidun elokuvan Who Finds a Friend Finds a Treasure ohjannut Sergio Corbucci on saanut tähän kolmisen vuotta varhaisempaan yritykseensä ainakin omasta mielestäni selkeästi pirteämpää menoa, vaikka yli 110 minuutin kesto paikoin vähän puuduttaakin. Tämän elokuvan kohdalla Future Film on päätynyt laittamaan kotimaiselle kiekolle lyhentämättömän version (tarkka kesto 111:22).

Vielä näinkin monta vuotta myöhemmin pyrittiin rahastamaan vanhalla menestysratsulla, sillä elokuvaa markkinoitiin esimerkiksi Yhdysvaltojen puolella nimellä Trinity: Gambling for High Stakes. Eipä tuo nyt hirveästi harhojen teille johdattele, mutta kuitenkin vähän huvittaa, koska Trinity-elokuvien kanssa ei loppujen lopuksi yhteistä niin paljon löydy.

Bud pääsee mielestäni tutun ärhäkän rähisemisen lisäksi pelleilemään vähän tavallista enemmän. Mukana on laadultaan vaihtelevia muuntumisleikkejä. Kovakuntoisesta urheilijasta hypätään tuosta vain sylivauvaksi. Kaikki onnistuu ilman suurempia ongelmia. Heikkona hetkenä mies jopa miettii, että pitäisiköhän sitä itsekin kihlautua Kristuksen kanssa, mutta nääh, onneksi sellaiset lupaukset saavat jäädä muiden vannottaviksi. Ei auta heittää pyyhettä kehään liian varhaisessa vaiheessa, sillä uutta nostetta voi etsiä vaikkapa irtojäätelömyynnin kautta.

Tokihan Terence törppöilee myös. Oikeastaan kaveri tuntuu olevan hyvinkin liekeissä ja innolla mukana näissä pöllöilyissä. Pokeri 101 toimikoon eräänlaisena pätevänä esimerkkinä sellaisesta harrastelusta. Tuttuun tapaansa Terence pyrkii rasittamaan muita parhaansa mukaan, miten sitten ehtiikään. Odotettua ilveilyä on myös havaittavissa.

On tietenkin myös se toinen oleellinen kysymys, että mitenkäs se riehumisosasto saadaan hoidettua. Kaksikko ei ehkä aivan parhaassa iskussa ole, mutta vähintään kelvollista huitomista on luvassa sitä arvostaville. Heti alkupuolella paistinpannupoksauttelija pääsee etsimään lukuisia uhreja. Siinä saattavat yhden ja toisenkin paikat kovempaakin kipulääkitystä kaipailla.

Sen verran muistikuvat olivat päässeet haalistumaan, etten lainkaan muistanut, että alkupuolelle on ujutettu oiva ravintolaan sijoittuva slapstick-jakso. Oikein hyvä pikkuherkku osuvaa musiikkia ja kermakakkuja myöten. Ainakin omia suupieliä on kovin vaikea pitää vaakatasossa sellaista hupailua seuraillessa.

Reippaaseen kestoon toki sopii enemmänkin muksimista. Moni onneton saa matkan varrella selville, mitä tarkoittaa Budin pyhä viha. Mitä siitä nukkuvan karhun herättämisestä yleensä varoitellaan... Samoin spontaani keväinen hammasharvennus osuu joidenkin koettavaksi. Otan osaa. Loppuväännöissäkään ei juurikaan ole hyytymistä havaittavissa, vaan ansioiden mukaan edelleen maksellaan.

Saattaa olla, että sekunnin verran mietin, että eikö tätä samaa ole jo riittävästi nähty ja tunteja tuhrittu hävettävän paljon. Onneksi näistä oudoista aatoksista pääsee hieman höperön mielen avulla taas hyvässä hengessä hihittelemään erinäisille typeryyksille.

Odds and Evens ei mielestäni kelpaa aivan samaan sarjaan kuin vaikkapa Watch Out, We're Mad tai Trinity-elokuvat. Siitä huolimatta se kepeästi kirmaa Spencerin ja Hillin paremmalle puoliskolle. Joku voi jo alkaa ihmettelemään, että onko sitä huonompaa puolikasta olemassakaan, mutta kyllä herrat ovat tehneet hyvinkin heikkoa tavaraa. Tiedä sitten, pääsenkö blogin puitteissa ikinä niihin kiinni, sillä innostus niiden uusimiseen on olematonta. Ainakin toistaiseksi yritän pysytellä näissä kohtalaisen pirteissä elokuvissa, joiden joukkoon Odds and Evens on helppo heittää. Olipa jopa pikkuisen parempi kuin mitä muistelin. Siitä vain kokeilemaan!

Odds and Evens (1978) (IMDB)