Nopeasti se aikakin vain tuntuu tässä viilettävän, sillä edellisestä animeseikkailusta näyttäisi olevan jo kovin monta kuukautta. Lienee siis sopivaa käydä viimeinkin tämän yhdeksän elokuvaa sisältävän laatikon kimppuun. Olisihan sieltä varmaan värikkäämpää ja toiminnallisempaakin tavaraa löytynyt, mutta eihän sellaistakaan aina kaipaa.
Tokyo Godfathers sijoittuu joulun ja uudenvuoden väliselle viikolle. Niinpä lieneekin sopivaa, että joulujuhlilla käynnistellään. Lasten esittämän herkemmän näytelmän jälkeen yleisö saa kuultavakseen hieman tiukkasanaisempaa juttua. Kunnon paasausta siinä hengessä, että korvia saattaa pikkuisen kuumotella.
No, vähitellen tilaisuus lähenee loppuaan ja yleisö poistuu. Lähdetään seurailemaan ilmeisesti sellaisia kulkijoita, joille elämä ei ole käsiin lätkäissyt niitä todennäköisimpiä voittokortteja. Moni viettääkin tätä ilon ja valon juhlaa ulkona viimassa ja lumisateessa vailla kunnollista kattoa pään päälle. Ruokakin on vähän niin ja näin. Sävyt ovat tilanteeseen sopien jokseenkin harmaat ja haalistuneet.
Hälinän hälvetessä päästään viimein tutustumaan paremmin elokuvan pääkolmikkoon. Parin kauemminkin kodittomina olleen miehen seuraan on liittynyt kotoaan karannut nuori nainen. Tunnelmat eivät ole erityisen hilpeät, kun tämä kolmikko viimein pääsee yhteisestä jouluateriastaan nauttimaan.
Sanoja vaihdetaan paikoin hyvinkin piikikkäällä kielellä, mikä johtaa myös otteiden kovenemiseen puolin ja toisin. Välillä näyttää siltä, että rähinä on karkaamassa enemmänkin käsistä. Ehkäpä onkin eräänlainen onni, että kolme kulkuriamme löytää roskien joukosta sinne hylätyn vauvan, mikä ainakin tilapäisesti jäähdyttää pahimmat höyrypäät.
Vaikka epäilemättä kaikenlaista kurjuutta nämä sankarit ovatkin matkojensa varrella nähneet, niin siitä huolimatta yhdellä ja toisella herää välittömästi huoli pienen puolesta. Näkemykset tosin tuntuvat poikkeavan sen suhteen, miten pitäisi toimia. Yksi haluaisi antaa asian virkavallan hoidettavaksi, toinen taas etsiä vauvan vanhemmat, kysyäkseen miksi tällaiseen kamalaan ratkaisuun piti turvautua.
Päätetään kuitenkin lähteä jäljittämään vanhempia, mikä onkin sitten pulmallisempi homma, koska resurssit ovat varsin rajalliset ja johtolangatkin vähäisiä. Jäljille kuitenkin päästään, mutta mutkiakin ilmenee. Välillä tilanteet muuttuvat vaarallisiksikin, kun sattumakeiju viskelee eteen vähän kaikenlaista haastetta. Öiset kadut eivät aina ole niitä mukavimpia paikkoja liikkua, varsinkaan vauvan kanssa. Hetkenä parina käänteet näyttävätkin johtavan varsin synkkään päätökseen, mutta ehkä siitä lopulta vielä pikkuisen kirkastuu.
Paljoakaan ei varmaan tule valehdeltua, jos väittää, ettei Tokyo Godfathers mikään eniten onnea tihkuva joulusatu ole. Sen verran niitä ikävämpiäkin sattumuksia ja murheellisia tarinoita mukaan mahtuu. Toisaalta kyseessä ei ole mikään lohduton viimeinen sukellus pimeään pohjaan, vaan niitä tällaisissa arvostettuja pilkahduksia kyllä löytyy.
"Millainen maailma onkaan?"
Maailman esitellessä pimeämpiä puoliaan löytyy kuitenkin onneksi apua ja turvaa muista. Vaikka ajatukset synkemmät olisivatkin mieltä vastustamattomasti valtaamassa, silti tuntuu löytyvän halua antaa auttava käsi tai lämmin syli kanssakulkijoillekin, mikä katsomon puolella miellyttää. Tuleekin mieleen Mika Kaurismäen tavallista tummempi jouluelokuva Kolme viisasta miestä, mikä ei lainkaan huono juttu ole, sillä onhan niitä samaan aikaan sijoittuvia kevyempiä hömppiä tarjolla huomattavasti runsaammin. Hahmotkin vähän siitä muistuttelevat, sillä heihin ei välttämättä ensisilmäyksellä suuresti ihastu, mutta minuuttien vieriessä voittavat puolelleen, että lopulta huomaa enemmänkin välittävänsä.
Kun palaillaan kertailemaan niitä menneisyyden murheellisuuksia, niin poltettujen siltojen ongelmallisuus tulee esille. On niin vaikeaa yrittää paikkailla vanhoja vuosien entisestään tulehduttamia virheitä ja sopia niiden synnyttämiä kaunoja. Kannattaisikohan silti kokeilla? Ehkä ne sillat eivät aikoinaan aivan täysin poikki kärähtäneetkään ja sovitteluille olisi edelleen sijaa? Ainakin yrittämiseen saa kolmikon jokainen jäsen tilaisuuden.
Välillä tietyt satumaisuudet pääsevät maustamaan menoa, hieman arkisessa hengessä toki. Yleensä nämä saavat äkkipysähdyksen osakseen. Eihän sitä nyt liikaa auta fantasian puolelle seikkailla tällaisessa yhteydessä. ...Vai löytyisikö niille satumaisille ihmeillekin sittenkin oma paikkansa tässäkin pienessä tarinassa?
Oikeastaan ainoa enemmän vastaan laittava juttu on se toiminnallisempi puoli. Osasta kohkaamisesta ja rankemmasta menosta jää sellainen jälkimaku, että on ollut tarve saada vauhtia ja jännitystä mukaan, vaikkakin sitten vähän löyhästi sekaan sotkien. No, joka tapauksessa kyseessä on vain pieni miinus, joka ei muuten hyvää ja koskettavaa elokuvaa vesitä. Tätä osastoa on muutenkin varsin vähän niiden noin 90 minuutin aikana.
Tokyo Godfathers kyllä innostaa ottamaan muitakin ohjaajansa Satoshi Konin elokuvia tarkasteluun. Mitä olen lueskellut parista, niin saattavat olla pikkuisen värikkäämpää ja ehkä fantastisempaakin seurailtavaa. No, Paprika tulee melko varmasti katseltua, sillä se löytyy tästä samasta kokoelmasta. Millennium Actress on ehkäpä se eniten kiinnostava. Elokuvamaailmaan sijoittuva muistelo animena toteutettuna innostaa kyllä.
Elokuvan vähitellen lähestyessä loppuaan ja aina vain lämpöisempien tunteiden käydessä päälle tuli mieleen, että voisi taas pitkästä aikaa uusia joitakin Kurosawan kovin humaaneja elokuvia, joissa usein on samansuuntaisia piirteitä ja teemoja havaittavissa. Ajatus kyllä on käynyt ennenkin mielessä, mutta usein suunnitelmat ovat muuttuneet, sillä nämä herran elokuvat ovat monesti varsin uuvuttavia, vaikkakin hyvällä tavalla. Laitetaan tähän nyt vaikkapa kolme potentiaalista ehdokasta, jotka mielessä vierailivat: Doomed, Red Beard ja Heaven and Hell. Kurosawalta toki löytyy paljon muitakin loistavia elokuvia, mutta nuo noin tarinoidensa ja sanomiensa puolesta muistia eniten kiusivat tällä kerralla.
Tokyo Godfathers on viileään talviaikaan sijoittuva miellyttävän lämmin tarina. Vaikka elämä olisi potkinut kovempaakin, niin ei silti tarvitse ikitalvea sydämeensä päästää, kuten tämänkin pienen seikkailun päähenkilöt osoittavat. Kolhuista ja murheista huolimatta jaksetaan jatkaa ja muistakin välittää sekä pitää huolta. Sen verran herkistävää katseltavaa se on, että jälleen saa silmiä olla pyyhkimässä useampaankin kertaan pienten ja suurten ihmispolojen laittaessa parhaansa mukaan kurjille oloille vastaan. Ulkokuori ei välttämättä niin jouluinen ole, mutta kun se henki on saatu näinkin hyvin kohdalleen, niin kukapa sitä muovikoreilua ja halpaa kimallusta enää haikailee...
Tokyo Godfathers (2003) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti