torstai 12. kesäkuuta 2014

The Amber Time Machine

Luvassa loikka televisiosarjojen puolelle, sillä käsiteltävä pätkä on yksi jakso sarjasta The Natural World. Saa mennä tällaisena lyhyenä ja kiehtovana välipalana. Sen voi löytää vaikkapa David Attenboroughin "erikoisia" sisältävältä kokoelmalta Attenborough in Paradise and Other Personal Voyages. Aiemmin samaiselta DVD-koosteelta tulikin katseltua ja kommentoitua The Lost Gods of Easter Island. Jahkailut ja jaarittelut sikseen, joten siirrytäänpä siis 49 minuutiksi selvittelemään, mitä kaikkea meripihka voikaan meille kertoa.

Meripihkakimpaleilla onkin potentiaalia viedä ihmettelijöitä ajassa reippaastikin taaksepäin, sillä nämä kymmeniä miljoonia vuosia sitten havupuiden pihkasta muodostuneet möykyt pitävät usein sisällään tahmeaan nesteeseen kauan kauan sitten jämähtäneitä eläimiä ja kasveja. Pieniä ja suurempia meripihkahippusia rantautuu laineiden saattelemina ihmisten tutkailtaviksi. Näiden arvoituksia lähdetään David Attenboroughin opastuksella tutkimaan.



David viehättyi näistä merivesien hiomista paloista jo pikkupoikana saadessaan sellaisen lahjaksi Saksasta toista maailmansotaa perheineen paenneelta pieneltä tytöltä. Tämäkin kiinnostus siis kantaa ajassa taaksepäin 1930-luvun lopulle. Kyseisessä palassa on sisällä hyönteisiä, mikä ilmeisesti lisäsi mielenkiintoa. Millaisesta maailmasta nämä aikakapselin mukana tulleet eläimet ovat peräisin?

Muinaisten puiden paikatessa haavojaan miljoonia vuosia sitten tahmealla pihkallaan, monia pahaa-aavistamattomia elelijöitä jäi ikuisiksi vangeiksi. Näitä eri aikakausilta peräisin olevia säilöytyneitä eläimiä esitelläänkin reippaasti. Davidin omastakin palasta löytyy enemmänkin pieniä vankeja, jotka pihkapalan kätköistä löytyvät vahvojen mikroskooppien avustamina. Kimpaleet ovatkin eräänlaisia taskukokoisia kolmiulotteisia fossiileja. Tarkkuudeltaan usein vieläpä huippuluokkaa.



Avukseen Attenborough saa muutaman asiaan pitkään perehtyneen ja motivoituneen tutkijan. Heidän tietojensa ja parhaiden arvaustensa perusteella katsojaa lähdetään viemään vuosimiljoonien takaisiin metsiin. Esimerkiksi George ja Roberta Poinar luovat kuvan kokonaisesta trooppisesta metsästä näiden pienten palojen perusteella. Voisi ehkä kysyä, että mennäänköhän pikkuisen turhan paljon arvelujen puolelle.

No, tuossa aiemmin mainitussakin Attenborough-erikoisessa otettiin hieman tavallista enemmän vapauksia tässä mielessä, ja se edelleen sallittakoon. Pakkohan se suuri kysymyskin on jossakin vaiheessa esittää, eli voiko näistä säilötyistä eläimistä löytyä myös eheää DNA:ta? Ei liene kovin vaikeaa arvata, mihin tämä pohdiskelu johtaa...tietenkin dinosaurusten uuteen tulemiseen.


David toki jo dokumentin varhaisessa vaiheessa pääseekin mainostelemaan sitä, miten hänen veljensä Richard Attenborough oli nostamassa meripihkavillitystä vuoden 1993 elokuvassa Jurassic Park. Siinähän Richard esittää puiston omistajaa, jonka visioiden perusteella lähdetään herättelemään dinosauruksia henkiin meripihkasäilönnän avustuksella. Hmmm... Pitäisikin katsella se ensimmäinen Jurassic Park piiitkästä aikaa uudelleen.

Oikean maailman tutkijat kuitenkin ovat dokumentin perusteella sitä mieltä, että tämä on selkeästi loikka fantasiaan. Poinarit kuitenkin tuntuvat elättelevän toiveita ajatuksen mahdollisuudesta. Hollywoodia tällaiset todellisen maailman rajoitukset eivät tietenkään pysäytä, ja hyvä niin. Antaa dinojen vaan karjahdella jatkossakin.


Rönsyilyllekin löytyy tilaa, ja sehän sopii mainiosti. Ei ole pakko liidellä aivan niin muinaisiin aikoihin meripihkan siivittämänä, vaan voidaan pikaisesti kurkistaa myös läheisempään historiin. Ihmiskunta on tuhansien vuosien ajan osoittanut kiinnostusta kauniiseen ja vähän outoonkin meripihkaan. Aikoinaan osa piti sitä kiinteän muodon ottaneena auringonpaisteena, toiset taas jumalten kyynelinä. Jo kivikaudella näitä kimpaleita kerättiin, vaikka niillä ei varsinaista hyötykäyttöä ollutkaan. Niistä kuitenkin pystyttiin tekemään kauniita koriste-esineitä. Myöhemmin muinaisessa Roomassa meripihkan suosio lähti uuteen nousuun. Lisää voinee lueskella ja katsella vaikkapa Wikipedian kautta:

Amber



Samassa rönsyilevässä hengessä voidaan aina välillä harhautua ja pysähtyä ihmettelemään kaikenlaisia luonnon pieniä erikoisuuksia. Kuten vaikkapa miten tietyt hyönteiset henkensä uhalla yrittävät pihkaa keräillä sen antibakteeristen ominaisuuksien takia. Tai esittää perusteltuja veikkauksia siitä, miten vähän harvinaisemmat ja kookkaammatkin yksilöt ovat päätyneet pihkavirtojen säilömiksi.


Ymmärrän kyllä, ettei The Amber Time Machine useinkaan tule mainituksi, kun David Attenboroughin dokumenteista jutellaan. Jos ei jaksa mammuttimaisempien luontosarjojen kimppuun käydä, niin tällainen yksittäinen lyhyempi tuokio menee varsin hyvin alas. Varsinkin, kun tuttuun BBC:n luontodokumenttien tapaan kuvitus on erinomaista. Lyhyiden sivupolkujen kautta saadaan vielä lisää kirjoa ihmeteltäviin asioihin. Attenboroughin innostus asiaan taas välittyy hyvin ruudun kautta ja saa suupielet etsimään onnellista hymyntapaista, kun toinen tohkeissaan kertoo milloin mistäkin. Minuuttejaan voisi paljon ikävämmissäkin merkeissä kuluttaa. Tämän aikakoneen kyydissä vajaa tunti kuluu vauhdikkaasti, kun kaikenlaista kiinnostavaa on saatu mukaan haalittua.



The Amber Time Machine (2004) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti