Unohdetaanpa hetkeksi pommittajat, tykittäjät ja muut vastaavat vekkulit, kun siirrytään toviksi ja toiseksi Ruotsin saaristoon, jossa hieman haikeammat tunnelmat odottelevat katsojaa. Jotta ei vielä kesämieli karkaisi ihan liiallisiin keveyksiin, niin varmaan on hyvä välillä nähdä jotakin raskaampaakin. Heti ei auta hyvätä syövereihin synkkiin, vaan kokeillaan nyt tällaista semi-haikeaa draamaa.
Heti alkuun päästään ihastelemaan kesäistä laiturikuvaa, mutta pikaisesti siitä siirrytään hieman arkisempien kuvioiden pariin. Nelihenkinen perhe tekee lähtöä asunnostaan, suuntanaan ilmeisesti kesämökki. Veljekset Jonas (Anastasios Soulis) ja Erik (Carl Ljunggren) siinä vielä ennen autoon siirtymistä kinastelevat, mikä on ilmeisesti heille hyvinkin tyypillistä. Tällä kerralla eripuraa aiheuttaa haluttu etupenkkipaikka.
Alkuvaikeuksista ja unohduksista huolimatta viimeinkin päästään matkaan. Kaikki vaikuttaa täysin tavalliselta auton kurvaillessa kohti määränpäätään. Sinne ei vain valitettavasti ikinä päästä, sillä erään mutkan takaa löytyy esteitä tieltä ja niinpä törmäys seuraa.
Tilanteen hieman rauhoittuessa alkaa synkkä todellisuus valottua. Vain puolet perheestä on enää elävien kirjoissa. Vanhempi poika Jonas on vain puolitajuissaan, kun seuraa isänsä kantavan elottomalta vaikuttavaa pikkuveljeään. Myös äiti menehtyy välittömästi. Iloiset kesäsuunnitelmat saavat vaihtua pitkään surutyöhön ja menetykseen, josta ei välttämättä ikinä toivukaan.
Eipä se elely onnettomuuden jälkeenkään siitä selvinneelle puolikkaalle kovin ruusuista ole ymmärrettävistä syistä. Lääkärinä toimiva Lasse (Michael Nyqvist) pelaa murheissaan vähän uhkarohkeaa leikkiä eräillä lääkkeillä, ja sairaalavierailuun se seikkailu päättyy. Jonas on huolissaan, että menettäisi vielä isänsäkin. Isovanhemmat päättävätkin tässä vaiheessa puuttua tilanteeseen, ja ottavat Jonaksen hoidettavakseen.
Lassen keräiltyä itseään parin tuokion verran, hän päättää, että olisi hyväksi, jos lähtisi pojan kanssa kohti perheen saaristomökkiä. Kesäinen maisemanvaihto voisi lähentää välejä ja ehkä parannella kummankin haavoja. Isovanhempien mielestä olisi kuitenkin parempi, jos Jonas jäisi vielä hetkeksi heidän kanssaan asustelemaan.
Sinne kesämökille joka tapauksessa lähdetään, vaikka Jonas ei selvästikään ole ajatuksesta innostunut. Varsinkin alkuun oleilu isän kanssa on hyvin tökkivää, eikä juttu ota luistaakseen, koska tietyt asiat kaipaisivat enemmänkin selvitystä. Sekä isän että pojan elämään ilmestyy vähitellen kaunista ihmeteltävääkin. Ehkäpä se hiljaisempi saaristoelämä vielä pääsee tekemään taikojaan vaikeuksista huolimatta...
Murheellisia aiheita ja kohtaloita toki käsitellään, eivätkä tunnelmat useinkaan aivan huipussaan ole, mutta siitä huolimatta pääsen jälleen kerran sanomaan, ettei katsojaa millään lohduttomalla pohjalla rypemisellä liikoja kiusata. Minulta ainakin tuntuu nykyään karkaavan mielenkiinto ja turtuminen iskee päälle, jos näyttää siltä, että luvassa on aina vain ahdistavampaa ankeutta ilman pilkahduksia paremmasta huomisesta.
Tutuissa paikoissa on monen mutkan takana piilossa kipeistä asioista muistuttelevia juttuja. Itselääkintä alkoholilla ei tässäkään tapauksessa ole parasta tavaraa näiden haavojen paikkailuun, vaan ennemmin kaikki vain menee pikkuisen huonompaan suuntaan, kun juhannus lähtee karkaamaan kosteampien seikkailujen vietäväksi. Kyllähän siinä tietyt kohtaukset onnistuvat nostamaan palaa omaankin kurkkuun, mutta kun luvassa on sävyltään toisenlaistakin tunnelmointia, niin ei tarvitse lähteä hirveästi kitisemään.
Paikoitellen tulee mieleen aiemmin katseltu The Shipping News. Haikeat tunnelmat, hiljainen toipuminen ja saaristonäkymät muistuttelevat siitä. Ehkäpä tuo on kuitenkin paria astetta synkempi tapaus ja pikkuisen enemmän alakulon puolelle kallistuva.
Siinä missä tuon toisen mainitun paikoitellen kolkotkin ja sävyiltään viileät maisemakuvat tukevat tavallaan hahmojen sielunmaisemia, paistelee tässä ruotsalaisessa verrokissa aurinko sen verran voimakkaasti paikkoja valaisten, että luo se melkoista kontrastia synkemmille aiheille. ...Ja minähän en ole se, joka alkaa ensimmäisenä valittaa kesäisistä ja merellisistä näkymistä.
Lassen ja Jonaksen matkatessa kohti mökkiään aletaan siinä samalla katsojaa pikkuhiljaa ihastuttaa varsin kivoilla paikoilla. Kun ei tosiaan ole hetkeen tullut missään saaristossa vierailtua, niin kuvat pienestä rannikkokylästä ja idyllisistä mökkipihoista ilahduttavat hyvinkin helposti. Jos vielä sattuu vesistöistä ja kallioisista rannoista viehättymään, niin tämä elokuva tarjoaa enemmänkin mukavaa katseltavaa.
Ehkä romantiikka ei ole näkyvimmin edustettuna, mutta kyllähän niiltä rannoilta löytyy potentiaalia sellaisillekin kohtauksille. Helena (Moa Gammel) ja Jonas viettävät ainakin pari sellaista tunnelmallista tuokiota, jotka tuovat mukavasti lämpöä rintaan katsomon puolellakin. Jos jotakin pahaa, niin kyllä sitten tätäkin osastoa saa tarjoilla, kiitos vain...
Huumoripuoli jää ymmärrettävistä syistä pikkuisen paitsioon, eikä mitään hillittömiä revittelyjä tällaiseen oikein osaa kaivatakaan. Sanotaan kuitenkin sen verran, etteivät ne otsat nyt täysin rypyssä jatkuvasti pysy, vaan välillä pientä hupiakin jostakin irtoaa. Vimmaista vitsitulta ei kuitenkaan kannata haikailla. Sellaiset ovat muita elokuvia varten.
Elokuvan englanninkielinen nimi Suddenly on toki myös kuvaava, mutta mielestäni ruotsin- ja suomenkieliset vastaavat sopivat paremmin verkkaisen eheytymisen ja lähentymisen henkeen. Miksikään huippudraamaksi en menisi sitä lajittelemaan, mutta ainakin itselle tällä tavalla toteutettu alakuloisempi meno kelpaa hyvin. Venevanhus saattaa kyllä jäädä nikkaroimatta kuntoon, mutta ehkäpä jotakin tärkeämpää saadaan hoidettua parempaan tilaan, mikä mukavasti katsomossa lämmittää ja herkistää. Joku saattaa olla sitä mieltä, ettei synkistelyä näin aurinkoisesti saisi esittää, mutta itse olen ennemmin sillä kannalla, että antaa mennä vain. Jotenkin jaksaa paremmin, eikä pääse sitä turtumista syntymään. Koskettavuutta on saatu mukaan, vaikka suurimmat rypemiset onkin jätetty muiden tehtäviksi. Kyllä tällaisia mieluummin katselee kuin vaikkapa kotoisia harmahtavia ankeusdraamoja. Annetaan auringon loistaa ja haavojen paikkautua!
Underbara älskade (2006) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti