Hiljalleen kohti eläkepäiviä siirtyilevän alansa mestarin Hayao Miyazakin poika ilmeisesti tahtoo luoda uraa isänsä jalanjäljissä. Sanotaan nyt vaikka niin, ettei Goron esikoisohjaus Tales from Earthsea ainakaan ensikatselulla siinä määrin innostanut, että se olisi Ghibli-suosikkien joukkoon pinkaissut. Tyhmäähän se kuitenkin olisi kaveri esikoisen perusteella lopullisesti lytätä, joten mielenkiinnolla katselemaan, miten toisenlainen tarina saadaan haltuun.
Vähäiset lueskelut ja kannen kuvitus viitoittivat ennakkokäsityksiä samaisen studion runsaat 15 vuotta aiemmin ilmestyneen elokuvan Whisper of the Heart suuntaan. Sehän sopisi ihan mainiosti, sillä siitä kohtalaisen paljon edelleen tykkäilen. Mutta asiallehan on hyvä varmistuskin saada, joten itse elokuvan pariin tästä näin.
Sen verran arkisten askareiden parissa aloitellaan, että lienee selvää, että tällä kerralla ei sinne Ghiblin fantastisempiin seikkailuihin lähdetä. Lukion toista luokkaa käyvä Umi on jo vauhdissa aamupuuhia hoidellen talon muiden asukkaiden vielä nukkueassa. Nämä hommat eivät ainakaan vastenmielisiltä vaikuta, sillä laulellen ne hoituvat.
Pienen kukkulan päällä sijaitseva talo pitää sisällään vaihtelevan asukaskunnan. Umilla on kaksi nuorempaa sisarusta, joista vanhempi käy lukion ensimmäistä luokkaa. Äiti on parhaillaan matkoilla Yhdysvaltojen puolella. Isoäidin lisäksi talossa majailee vielä pari vuokralaistakin. Ainakin hyväntuulisen aamiaisen perusteella yhteiselo tuntuu sujuvan erinomaisesti.
Umin aamurutiineihin kuuluu myös merkkilippujen kiskominen pihan lipputankoon. Tämä haikeahko velvollisuus kantaa kauas lapsuuteen, jolloin Umilla oli tapana laittaa liput liehumaan, jotta merillä seilaileva isä löytäisi tiensä takaisin kotiin. Kävipä kuitenkin niin, että isän purjehdukset vuosia sitten päättyivät, mutta siitä huolimatta Umi jatkaa liputuksiaan.
Aamupuuhien jälkeen pitää koulutielle lähteä muiden mukana. Näyttää siltä, että joku on pannut merkille Umin liputukset, sillä koulun lehteen on kirjoitettu runo kukkulalla lippuja kohottelevasta tytöstä. Runon kirjoittaja on kuitenkin päättänyt jättää oman henkilöllisyytensä hämärän peittoon, ainakin toistaiseksi.
Ruokatunnin aikana osa oppilaista aikoo järjestää pienimuotoisen mielenilmauksen. Monien rakastama vanha oppilaskunnan kerhotalo on purku-uhan alla ja nyt eräs uhkarohkea loikkaaja on kiipustellut katolle mieltään osoittaakseen. Ennen stunttia huimaa Umin ja Shunin katseet lyhyesti kohtaavat. Sekuntia paria myöhemmin Shun sieltä alas rojahtelee hieman vaihtoehtoista reittiä ja Umi rientää kiskomaan toista altaasta. Siinä sitten erehdytään ihmettelemään toisen silmiä sen verran pitkään, että sivustaseuraajia alkaa hymyilyttää enemmänkin.
Shunin urotekoon ihastunut sisar vaatii Umia mukaansa kerhotalolle. Paikka kyllä saattaisi pienoista siivousta ja laittoa vaatia, sillä ränsistynyt ja romuinen lienee kiltti ilmaus talon tilasta. Eipä sitäkään hirveästi ala ihmettelemään, miksi osa porukasta haluaakin lanata vanhan maan tasalle ja tehdä kokonaan uuden. No, Umi päätyy kuitenkin auttelemaan Shunia sen verrankin pitkään, että muut velvollisuudet vähän pääsevät unohtumaan.
Umi ja Shun alkavat viettää enenevissä määrin aikaa kahdestaan ja kiintymyshän siinä puolin ja toisin kasvaa. Kuitenkin menneisyydestä vaikuttaisi löytyvän sellaisia kysymyksiä, jotka selvityksiä kaipaavat. Kerhotalon puolesta edelleen taistellaan, mutta henkilökohtaisemmat asiat alkavat hiipiä vähitellen edelle tunteiden voimistuessa...
Montaakaan minuuttia ei tarvitse odotella, kun onkin jo kunnolla tarinan vietävänä. Aamuaskarelaulu reipastaa pikkuisen katsomon puolellakin. Jälleen sitä ilokseen huomaa, että maailmasta on saatu aikaan varsin eläväinen sekä värikäs. Sellaistahan aina innoissaan ihmettelemään lähtee.
Sieltä kukkulan päältä katsojallekin kivoja maisemia avautuu. Talon hoidetun puutarhan taustalla sininen meri miellyttävästi välkehtii. Välillä vaihdetaan laivan kannelle ja katsellaan samoja seutuja suunnasta toisesta. Umin ja Shunin verkkaiset kävelytuokiot tarjoavat myös hyviä tilaisuuksia tässäkin mielessä. Vihreää ja muuta kirkasta väriä kyllä osaa kaipailla sekä arvostaa, kun erehtyy omasta ikkunasta pihalle illalla vilkaisemaan. Sitä värikästä kuvastoa tässä kovin kesäisessä elokuvassa onneksi riittää. Oikeastaan kirkkaat värit riisutaan pois vain silloin, kun sota-alukset lyhyesti kuviin lipuvat. Samalla riemukas väriloisto saa painella pois, kun harmaan ankeuden alukset laineilla etenevät, mutta onneksi nämä muistelot jäävät varsin väliaikaisiksi.
Alussa mainitsinkin varhaisemman arkisen draamakomedian Whisper of the Heart ja kyllähän näissä tiettyä samankaltaisuuttakin on. Piirrosjäljen puolesta itse liputtelisin tämän uudemman elokuvan nurkkauksessa, mutta eihän tuo toinenkaan mikään hirvitys silmille ole tietenkään.
Jos tovin ja toisen verran vertailua jatkaisi, niin voisi todeta, että varhaisemmassa nuorten välillä kipinöi enemmän, kun lähdetään liikkeelle tilanteesta, jossa toinen saattaa sietämättömänä näyttäytyä. From Up on Poppy Hill taas on alusta lähtien huomattavasti leppoisampi ja lempeämpi.
Löytyyhän esimerkiksi Shunista sitä tulisuuttakin, kunhan tilanne sitä vaatii. Välillä päästään kunnolla paasaamaan, kun kerhotalo on uhattuna. Lisäksi se antaa Shunille muutenkin mahdollisuuden asettua ajattelematonta vanhan hävittämistä ja uuden sokeaa ylistämistä vastaan. Shunin mielestä pitäisi osata suojella vanhaa, mutta samaan aikaan tiirailla myös tulevaa. Vanhan kerhotalon entisöiminen sekä uudistaminen olkoon käytännöllinen esimerkki asiaan liittyen.
Tuittuilu ei kuitenkaan ole elokuvan varsinainen kantava voima, vaan ennemmin satunnainen sivumauste. Lempeä ja lämmin tunnelma siellä taustalla on alusta lähtien ja läpi elokuvan kaverina kulkee loppuun asti. Haikeita väreitäkin sinne nopeasti viskotaan sekaan, mutta näiden yhdistelmistähän niitä erinomaisia Ghibli-elokuvia on aiemminkin onnistuttu tekemään.
Huumorilla toki on myös oma oleellinen osansa yhdistelmässä ja väittäisin, että nämä hivenen arkiset hupailutkin onnistuvat yrityksissään pääsääntöisesti ihan hyvin. Esimerkkinä vaikkapa määrätietoinen siivouspartio vastaan pahaksi päässyt epäjärjestys. Kyllähän se joitakin kirpaiseekin, kun lähes pyhiä paikkoja pölyhuiskitaan. Muutenkin elokuva on yleiseltä hengeltään sellainen, että useammin ne hahmojen suupielet ovat taipuvaisempia ylöspäin kääntyilemään. Ja hyvä niin.
Tällä katsojalla siis on taipumusta tykkäillä elokuvasta enemmänkin, mutta mitäpä mieltä teoksesta on kirjoittamiseen osallistunut ja muutenkin tuotantoa valvonut Hayao Miyazaki? Levyltä löytyykin sopivasti Miyazakin lyhyt palautetilaisuus ilmeisesti tuotantoon osallistuneille järjestetyn näytöksen päätteeksi. Kehut ja halit eivät ole sanoman ydintä tässä tapauksessa. Tiedä sitten, miten tosissaan Hayao lopulta on, mutta vaikuttaa ainakin vakavanoloiselta ja pikkuisen valmiiseen elokuvaan pettyneeltä.
Hayao nostaa ongelmakohdista esiin esimerkiksi sen, että käsikirjoitus myöhästyi vähän ja lisäksi menetettiin pari työviikkoa tuolloin tapahtuneen luonnonkatastrofin ja sitä seuranneen ydinonnettomuuden seurauksena. Paineet kasvoivat, mitä tuli elokuvan valmistumiseen ajoissa. Osittain siitä syystä Hayao pitääkin elokuvaa pikkuisen epäkypsänä sekä keskeneräisiä ajatuksia sisältävänä. Olosuhteiden piikkiin menee osa kritiikistä, mutta kyllähän tekijätkin tuntuvat omat arvostelunsa saavan.
Ainakin yhden katselun ajan From Up on Poppy Hill ihastutti niin paljon, että Hayaon arvostelut vaikuttavat pikkuisen kohtuuttomilta. No, ehkä tiukka linja on tarpeen, jotta studion tuotosten laatu pysyisi jatkossakin korkealla. Elokuva kyllä lisää kovasti mielenkiintoa nuoremman Miyazakin tulevia ohjauksia kohtaan. Pitää varmaan uusia myös se aiemmin mainittu Tales from Earthsea.
Toisistakin hyvä olisi pikkuisen huolta pitää, yritellään lempeään sävyyn viestitellä. Aina ei vain yksin niin jaksa, jolloin on hyvä turvautua muiden apuun sekä lohdulliseen ymmärrykseen. Omista tavoitteista ja haaveistakaan ei noin vain kannata luopua ensimmäisten vaikeuksien edessä, vaan vähän sinnikkyyttä ja yritystä olisi hyvä omata.
Liput siellä edelleen nousevat, vaikka loppu lähestyykin ja samalla kohoilevat karvat katsojan käsissä myönteisten väristysten muodossa (tai sitten olen tulossa uudelleen kipeäksi). Laivat jatkavat matkojaan parin onnellisen kannella ihmetellen kaikenlaista ja auringon taustaa mukavasti kaunistaessa. Kun siinä vielä lähtee soimaan Ghiblille tunnusomainen haikean suloinen päätöskappale, niin uskaltaa mielessään todeta, että jälleen on onnistuttu yhdistelyissä varsin mainiosti. Ehkäpä ei aivan sellaista taikamaailmaa kiskaista tutkittavaksi kuin monissa muissa studion tuotoksissa, mutta sepä ei sitä estä, etteikö henkeä voitaisi ilmankin kohdilleen saada ja elokuvaa kaikin puolin miellyttäväksi muokkailla. Vaikka ei aivan Ghibli-kärkeen päästäkään, niin erittäin onnistunut ja reilusti hyvää mieltä kohotteleva sukellus päiviin menneisiin From Up on Poppy Hill sattuu olemaan.
Laitetaan vielä perinteitä noudatellen lainauksena loppulaulun suomennetut sanat. Levyltä löytyy pidempikin versio Aoi Teshiman esittämästä kappaleesta Sayonara no Natsu musiikkivideoineen. Teshiman laulua kuullaan toki muutenkin elokuvassa kuin vain lopussa. Kun tuo musiikkivideo levyltä kätevästi löytyi ja kappalekin totuttuun tapaan kauniisti soi, niin se tulikin pariin otteeseen ennen unia kuunneltua. Suluissa on osuus, joka on lyhennetty pois lopputekstien aikana kuultavasta versiosta.
"Laiva katoaa mereen kimaltelevaan
Sen sumutorven hyvästit kuulla saan
Jos laskeudun kukkulalta polkua pitkin
Tunnenko tuulessa kesän väritkin?
Rakkauteni on melodia hento
Sitä laulan korkealta ja matalalta
Rakkauteni on lokin lento
Se lentää korkealla ja matalalla
Jos kutsun sua aikaan iltaruskon
Rakkaani näen, niin uskon
(Kuulen kaukaisen pianon soivan
Ääni mieleen tuo myrskyn vaikeroivan
Kiireiset ihmiset myöhäisen iltapäivän
Kantavatko he mukanaan kesäunelmien häivän?
Rakkauteni on päiväkirja
Sen sivuille sydämeni salat suljen
Rakkauteni on soutuvene
Sen kyydissä taivaan merellä kuljen
Jos käännyn katsomaan, kun päivä on päättymässä
Näenkö sinut siellä minua etsimässä?)
Polulla oksat heiluvat mukana tuulen
Niiden hyvästiksi vilkuttavan luulen
Vanha kappeli, tuuliviiri
Kesän väreissä hehkuu elon piiri
Eilinen rakkaus on kyyneleitä vain
Ne kuivuvat hiljaa poskiltain
Huominen rakkaus kertosäkeenä toistuu
Sen sanat tuskin mielestäni poistuu
Jos sut auringonlaskun aikaan nään
Saanko syliisi painaa pään?"
From Up on Poppy Hill (2011) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti