Arielin tarinaa ei ole lähdetty enää eteenpäin kuljettamaan, vaan hypätään ensimmäisen elokuvankin edelle aikajanalla. Arielin alkuja ihmettelemään ja näin. Tämä ei tietenkään ole mikään aivan vieras kuvio näissä Disney-klassikoille tehdyissä jatko-osissa. Esimerkiksi vaikkapa vähän aikaa sitten vahtailtu The Fox and the Hound 2. Muitakin löytyy, mutta ehkä niistä myöhemmin lisää.
Sukelletaanpa siis pintavesien alapuolelle kohti tarunomaista Atlantiksen merellistä valtakuntaa. Siellä toistaiseksi kaikki vaikuttaa olevan yhtä onnea kauniiden päivien seuratessa toista. Laulu raikaa ja juhlat jatkuvat, kunnes käy ikävällä tavalla kertaheitolla selväksi, ettei ilo ainaista ole, vaan murhe voi vaania aivan kulman takana, vaikkei sitä vielä näe.
Vetisen valtakunnan väki on kokoontunut viettämään laulun ja tanssin juhlaa pinnan tuntumaan. Kuningas Triton (äänenä Jim Cummings), kuningatar Athena ja heidän seitsemän tytärtään ovat tietysti mukana menossa. Tummat pilvet ne jostakin vyöryvät matkassaan merirosvolaiva, jonka miehistöllä on vähemmän mukavat aikeet. Laiva kulkee lähenevien rantakarikkojen joukossa täysin holtittomasti. Valitettavasti Athena luulee ehtivänsä pelastaa mieheltään saaman soittorasian, mutta toisinpa käy...
Athenan kohdatessa aivan liian varhaisen loppunsa, vajoaa Triton surun ja synkkyyden syvänteisiin. Niin murtunut mies hänestä tulee, että laittaapa valtakunnassaan voimaan täyskiellon laululle ja tanssille. Niistä aiheutuu aivan liian kivuliaita tuntemuksia, joita ei vain kestä. Vuosikymmen saa vierähtää, mutta jyrkkä linja pitää edelleen.
Tritonin tyttäret kuitenkin varttuvat ja etenkin Ariel (äänenä edelleen Jodi Benson) alkaa nousta isänsä tylsääkin tylsempää ja rutiineihin kangistunutta päivien kuluttelua vastaan. Kinastelevat sisarukset ovat ainakin periaatteessa samaa mieltä, mutta heidän mielestään Ariel menee usein liian pitkälle uhmassaan. Ymmärtäähän sen, ettei ajasta iäisyyteen jatkuvat samaa reittiä taittuvat aamu"kävelyt" harmaiden ja mustien sävyjen hallitsemassa Atlantiksessa hirveästi mielelle virikkeitä tarjoile.
Sen voinee todeta, ettei Triton ainakaan arvaamattomuuden ystäviin lukeudu, vaan parasta olisi pitäytyä tutun turvallisissa asioissa. Ariel uskaltautuu ehdottamaan päiväretkeä riutalle, joka kukkii vain kerran vuodessa, mutta eipä-ei. Jossakin kytevä kapina saa lisää voimaa. Paljon pahempia ilkeyksiä pohditaan toisaalla, kun tyttäristä vastaava Marina Del Ray (äänenä Sally Field) juonittelee saadakseen hovirapuna toimivan Sebastianin (äänenä Samuel E. Wright) työpaikan. Vain yksi virhe ja sitten omaa etua ajamaan. Sepä ei haittaisi yhtään, jos rapukaverista samalla lopullisesti eroon hankkiutuisi.
Ariel taas tutustuu Pärskyyn, kun tämä jotakin musiikiksikin miellettävää puoliajattelemattomasti harjoittaa. Sepä ei pitkään jatku, sillä musiikkipoliisista päivää. Loppu lauluille ja ankeus jatkukoon. Eräänä yönä Ariel näkee Pärskyn uivan lähistöllä ja lähtee tätä seuraamaan. Yöuinti vie salaklubille, jossa vanhan maailman malliin musiikki pauhaa. Löytyyhän sieltä lisääkin yllätyksiä. Näiden laulun täyttämien öisten tuntien jälkeen Ariel ei voi enää palata harmaaseen arkeen. Pitää vain saada isä ja muut taannoiset virheensä ymmärtämään ja korjaamaan. Helppoa ei tule olemaan, mutta yrittää sopii...
Mutta miten sitten on laadun suhteen, jatketaanko toisen osan tasostakin alaspäin, vai singahdetaanko korkeammalle? Olisi ehkä vähän turhankin optimistista toivoa, että alkuperäisen loistavuutta päästäisiin toistamaan, eikä niin käykään. Sen verran mukavaa menoa kuitenkin on luvassa, että omaan makuun kolmas on monessakin mielessä edeltäjäänsä parempi musiikin täyttämä seikkailu.
Kun nyt on musiikki jo kyllästymiseen asti tullut mainittua, niin jatketaanpa siitä huolimatta jankutusta. Monikin tarinan hahmoista sen pauloihin peruuttamattomasti päätyy. Aiemmista osista letkeänä rapuna tunnettu Sebastian hieman ihmetyttää, kun vanne tuntuu kiristelevän epäterveellisen paljon. Leppoisat rytmit on vaihdettu tympivien sääntöjen ylläpitämiseen ja lakipykälien noudattamista valvomaan. No, ehkäpä osa katsojista ainakin osaa hyvissä ajoin epäillä, että mahdollisesti asiat ovat vähän toisin kuin miltä pintapuoleisesti näyttää.
Omissa toiveissa olikin paljon kauniita, koskettavia ja muistettavia kappaleita. Ensimmäistä osaa ei tässä mielessä nousta haastamaan, mutta toista osaa paremmin laulelut minusta hoidetaan. Bensonin ääntä kyllä edelleen ihastellen kuuntelee. Materiaali vain olisi saanut olla hivenen parempaa. Tarina on kuitenkin sen verran vahvasti tähän puoleen hitsailtu kiinni, että enemmänkin olisi voinut panostaa.
Tässä osassa Arielin sisaruksillekin suodaan hieman aiempia elokuvia enemmän aikaa. Uudempina kasvoina mukaan tuodaan kielletyn klubin soittoniekat. Pärsky toki on edellisiä katselleille kovin tuttu kaveri. Aiempien osien pahislinjasta pidetään kiinni. Aluksi varsin maltillisia kataluuksia hautova Marina siinä elokuvan edetessä intoutuu hirmutöihin, tai ainakin sellaisten yrittämiseen. Toki tässäkin osassa ilkimyksellekin oma musiikkinumeronsa suodaan, mutta mitään parhautta se ei ainakaan ole.
Kieltämättä merenalainen valtakunta on jokseenkin tummanpuhuva muiltakin osin kuin vain Marinan synkässä mielessä. Kirkkaammat värit on karkotettu jonnekin onnellisempiin paikkoihin, mutta kuin varkain ne katsojan iloksi jostakin hipsivät. Eläväisiä hahmoja on näistä kuvista mukava katsella, enkä muutenkaan keksi suurempia valitteluja, mitä piirrosjälkeen tulee. Omalle silmäparille kelpaa mainiosti.
Usein näiden klassikoille tehtyjen jatko-osien levyjulkaisut ovat kovin kevyitä bonusmateriaalien suhteen, mutta tälle kiekolle on lätkäisty tavallista enemmän oheisihmeteltävää. Pari musiikkipainotteista lisuketta kellottavat yhteensä noin 15 minuuttia. Sitten löytyy pari poistettua kohtausta ohjaaja Peggy Holmesin esitteleminä. Tai raakileitahan ne lähinnä ovat. Näiden lisäksi valikoima lauluja, pelintapainen ja reilu kourallinen trailereita. Näitä mainoksia ei saisi katsella, koska tulee helposti halu paisuttaa jo muutenkin runsaita katselulistoja...
Näistä kolmesta The Little Mermaid -elokuvasta se ensimmäinen pysyy edelleen ehdottomana suosikkina. Kolmannestakin helposti sen verran tykkää, ettei ainakaan mitään "olisi ollut parempi jättää tekemättä"-mietteitä tule vieraaksi. Tarinan ja tunnelmien puolesta sanoisin, että kyseessä on elokuvasarjan surumielisin osa, mutta sekään ei mitään lohdutonta synkistelyä onneksi tarkoita. Onnistuipa se muutamaan otteeseen mukavasti koskettamaankin. Alakuloisempien tuokioiden kaveriksi tarjoillaan myös kohtalaisesti lämpöisästi herkisteleviä kohtauksia. Mukavia hetkiä siis tuli vietettyä, eikä tarvitse valitella tässä tapauksessa kamalista jatko-osista, vaan selkeästi plussan puolelle kallistutaan. Suosittelenpa muillekin, ja tämän voi tosiaan katsella, vaikka toinen olisikin näkemättä.
Sen verran vahvasti musiikkiin liittyvä elokuva tuli valittua, että pakkohan sitä oli unimusiikkiakin laittaa soimaan ennen simahtamista. Abba pauhaamaan ja evät viuhuen pakoon kaikenlaisia ankeuttajia ja muita sellaisia. Unelmista, ihmeistä, enkeleistä, merenneidoista ja muista hyvistä jutuista kivoja torkkuja etsimään. I have a dream...
The Little Mermaid: Ariel's Beginning (2008) (IMDB)
Itsekin olen tämän jatko-osan onnistunut näkemään. On jännää, että Arielin äidin tarina on haluttu kertoa, ja käsitellä näin rankkaa aihetta jatko-osassa! Yleensähän jatko-osat ovat vain yhtä iloa ja riemua, ja vaikeasti käsiteltävät asiat on jätetty sinne ykkösosiin. Kivaa vaihtelua siis! Olet oikeassa kuitenkin siinä, että lauluihin saisi panostaa, varsinkin, jos musiikilla on näin suuri rooli kuin tässä elokuvassa. Itse en enää muista yhtään tämän elokuvan laulua! Hyvä arvostelu jälleen kerran! Ja pidän siitä, kun tekstiesi yhteydessä on niin paljon kuvia, niin elokuvaan pääsee visuaalisestikin sisälle. And I have a dream too... :)
VastaaPoistaKiitos taas mukavista sanoistasi. :)
PoistaYllätti kyllä kohtalaisesti, että kahden aiemman jälkeen sävyä oli lähdetty säätämään selkeästi tummemmaksi. Ennakkokuvitelmissa kuitenkin oli jotakin iloista laulelua Atlantiksessa pakollisin pahisteluin. Ainakin osittain tästä johtuen pysynee paremmin mielessä kuin pikkuisen unohdettavalta tapaukselta vaikuttava keskimmäinen osa.
Innostuin ostelemaan enemmänkin jatko-osia, joten niistä riittänee asiaa myöhemminkin. Muutamaan pitää kyllä ensin malttaa ostaa ne alkuperäiset klassikot, ettei ihan käänteisesti käydä tarinoiden kimppuun. Tosin tällaiset esiosat kyllä voisi etukäteenkin vilkaista.
Silloin tällöin olen miettinyt, että tuleekohan napsittua ja lätkittyä noita kuvia liiallisesti, mutta hyvä, jos miellyttää. Sitä olen myös pohtinut, että pitäisiköhän malttaa ottaa tekstitykset pois kuvakaappauksista, mutta itse tykkään sisällyttää niitä ja kun valituksia ei ole ilmennyt, niin...
Unelmoidaan jatkossakin Disney-elokuvien parissa (ja toki muutenkin)! :)