Käsiin tarttunut Mademoiselle toki on nähty noin kymmenisen vuotta sitten, mutta paljoakaan ei mielessä enää tallella ole. Liekö sekään aivan lupaava lähtökohta, jos laatua miettii? Toki parempihan se pikkuisen mitäänsanomaton elokuva on kuin melko nuorella iällä pettävä muisti. No, valitaan kuitenkin vaihtoehto C, eli katsoja oli silloin joskus jotenkin väsähtänyt tai muuten vain vähemmän vastaanottavaisella päällä. Hyvinkin mahdollista...
Claire (Sandrine Bonnaire) on palailemassa autolleen vihannesostoksilta ja siinä samalla sattuu vilkaisemaan teatterin sisäänkäynnin suuntaan. Erään näytelmän mainokset vaikuttavat sen verran tutuilta, että on paras istahtaa hetkeksi. Muistelot vievät tarkemmin määrittelemättömän pätkän mitan ajassa taaksepäin. Hypätäänpä kyytiin.
Kertaustuokion alku vie apteekkiin, jossa Claire sattumalta törmää Pierreen (Jacques Gamblin). Kumpikin on hieman hukassa ostostensa kanssa ja pääsee toisiaan auttelemaan. No, tämä kohtaaminen jää lyhyeksi, kun lääkkeiden myyntiedustajana toimivan Clairen täytyykin jo rientää erääseen tilaisuuteen, jossa tiedotellaan työkaverin jäämisestä varhaiseläkkeelle ja omasta ylennyksestä.
Työkaveria tosiaan jo houkuttelevat leppoisammat päivät veneilyn ja lokkien parissa. Tiukemmassa ilmapiirissä vietetyt vuodet ovat saaneet haikailemaan kadonneen naurun etsintöihin. Siinä jatkoja vietellessä tuttu tyyppi vilahtelee taustalla tarjoilijan ominaisuudessa. Hetkeä myöhemmin Pierre onkin jo paasaamassa geenimuunnellun lohen vaaroista vieraille, mitä ei kovin suopein silmin katsellakaan. Tarjottavien ruokien mustamaalaus omien toimesta mielletään vähemmän toivotuksi toiminnaksi, ihme kyllä.
Hieman myöhemmin homman henki paljastuu, kun tehdään selväksi, että välikohtauksen taustalla onkin kolmesta hengestä koostuva improvisaatioon nojaava viihdyttäjäryhmä. Esitykset toki edelleen jatkuvat ja kaikilla tuntuu olevan hauskaa yllätysten illassa. Aamulla parin kömmähdyksen päätteeksi Claire jää vaille kyytiä, mutta päätyypä lopulta samaisen ryhmän autossa matkaamaan kohti juna-asemaa.
Kun siinä tiet jälleen ovat erkanemassa, sopii ihmetellä, että siinäkö se sitten oli, mutta ehei. Tällä kerralla Claire on unohtanut työkaverinsa eläkelahjan porukan takakoppaan. Taksia alle ja minimajakkaa noutamaan. Ryhmä on Pierren harmiksi lupautunut esiintymään häätilaisuudessa ja sinne vieraaksi Clairekin päättää jäädä, kun akuuttia kiirettä ei enää ole. Junamatkailu vain lykkääntyy, eikä enää pelkästään vahingossakaan, vaan tieten tahtoen, kun iltajuna aamuversioon vaihtuu. Niinpä asiat laukkailevat eteenpäin Clairen ja Pierren välillä. Harmi vain, että tietynlaisia suurempiakin esteitä löytyy heidän välilleen...
Melko nopeasti Mikon muisti alkoi palailla pätkittäin. Näyttää siltä, ettei aivan vielä ole tullut aika hakeutua hoitoon haurastuvan muistin takia, sillä tarina ainakin muistui nopeasti mieleen. Sen voinen tunnustaa, että elokuvan tunnelma oli paikoitellen paljon kireämpi ja haikeampikin, mitä silloisen kaukaisen katselun perusteella odottelin. Luulenpa, että Mademoiselle on päässyt pikkuisen mielessä sekoittumaan yhden hömpähtävämmän ranskalaisen romanttisen elokuvan kanssa, joka tuli samoihin aikoihin seurailtua. Käyhän tällainen pikkuisen vakvammalla otteella tehty elokuva tietenkin myös, vaikka vähän hattaraisempaa juttua toivoin.
Irtiotto arjesta ja pitkään jatkuneesta avioliitosta eräänä juonteena siellä pyörii. Pääosiltaan tapahtumat sijoitetaan kahden päivän ja yhden yön ajalle. Enimmäkseen melko rauhalliseen tahtiin edetään. Vähän räiskyvämpiin ruuturomansseihin viime aikoina tottunut katsojakin havaitsee etenkin loppupuolella varsin mukavia hetkiä pääparin välillä. Eivät sitten ihan hukkaan ainakaan kaikki sellaiset päässeet karkailemaan.
Näistä vähän värisyttävimmistä kohtauksista huolimatta yleisesti ottaen linja romantiikan suhteen vaikuttaa omaan makuun turhankin pidättelevältä. Taidan kyllä laittaa kipinöinnin puutetta ainakin pikkuisen Pierreä näyttelevän Gamblinin piikkiin, sillä monin paikoin lähinnä ihmettelee, mikä Clairea vetää juuri tämän tyypin puoleen. Kyllähän siinä teiden hakeutuessa erilleen voin pienimuotoisen haikeudentunteen hyvinkin myöntää, mutta eipä Mademoiselle missään tapauksessa omalla kohdalla mikään kyynelautomaatti ole. Toisaalta, liekö ikinä sellaiseksi tarkoitettukaan...
Mieleen hiipi katselun jälkeen sellainenkin ajatus, että mahtaakohan kotimaisesta levyjulkaisusta puuttua joitakin minuutteja. IMDB:n mukaan teattereissa esitetty versio kestäisi 85 minuuttia ja joltakin levyltä löytyisi yli 90-minuuttinen versiokin. Tämä katsomani taas on vain noin 73 minuutin mittainen. No, IMDB ei läheskään aina oikeassa ole pituuksien suhteen, mutta samaa oli luettavissa muualtakin. Vähintään hämmentävää, jos ei muuta.
Levystä saattaa hieman moitittavaa löytyä myös kuvanlaadun osalta. Turhan usein sinänsä kauniit kesäiset kuvat vaikuttavat samean sumuisilta ja värit monesti hivenen haalistuneilta. Vihreääkin silti silmät tarkkaavaiset silloin tällöin ovat havaitsevinaan, joten esimerkiksi hääjuhlista löytyy aurinkoisia muistoja tuovia tuokioita.
Sanoisin, että huumoriosaston suhteen vähän viileämpi linja toimii paremmin. Kuivahkoa ja hieman tylympääkin vinoilua on luvassa, mikä pienoista pirullista virnettä paikoin kohottelee. Ryhmän esityksetkin siinä määrin viihdyttävät sekä huvittavat, että mittavampia pätkiäkin mielellään katselisi.
Lopulta pikkuisen pahoillaan joutuu elokuvan sinne ihan kivojen joukkoon laittamaan. Mademoiselle omat hyvät hetkensä sisältää, mutta haikeuksista, huveista ja hyvyyksistä muista huolimatta jättää vähän viileät jälkitunnelmat. Joiltain osin mieleen tulee Certified Copy, joka ainakin tätä katsojaa kiehtoo ja ihastuttaa enemmän. Kyllähän Mademoiselle myös vähintään kivaksi välipalaksi kelpaa ja luulen, että hienovaraisempaa toteutusta arvostavat saattaisivat enemmänkin pitää. Minut nyt vain on pilattu kaikenlaisilla räiskyvillä ja leimuavilla hattaroilla.
Mademoiselle (2001) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti