keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Trivianurkkaus 4: Gorgeous

Tämä triviasarjahan etenee paljon aiottua nihkeämmin, lähinnä kirjoittajan laiskuudesta johtuen. Kuolleeksi julistaminenkin käynyt jo varmaan lähellä, mutta annetaanpa vähän tekohengitystä sillekin, niin pärjäilee taas.

Taustatutkailuun ei tällä(kään) kerralla mikään merkkiteos päätynyt, vaan tosiaan tuo vähän aikaa sitten vilkaistu Gorgeous, joka höyhenkevyttä hömppää edustaa. Kuuntelin kuitenkin iltaviihteeksi vähän Jackie Chanin höpöttelyä kommenttiraidalta ja ajattelin samalla naputella pientä koostetta, jospa joku olisi kiinnostunut. Selvitelläänpä siis, mitä asiaa Jackiella on elokuvaansa liittyen. Nämä siis ovat omia summailuja Jackien jutuista, eivätkä mitään suoria suomennoksia. Lisäksi Chanin ulosanti on paikoitellen hieman vaikeaselkoista, joten sataprosenttista virheettömyyttä ei uskalla luvata kirjurin puolelta.



Chania tuntuu pikkuisen huvittavan se, että yleisö ihmettelee miksi hän ylipäätään lähti tällaista tekemään. Aikomuksena kuitenkin oli tehdä enemmän länsimarkkinoille suunnatun elokuvan Rush Hour jälkeen jotakin paremmin aasialaisille yleisöille kelpaavaa. Palaili sitten väliaikaisesti Hongkongiin elokuvanteon pariin ja sen seikkailun lopputuloksena ilmestyi Gorgeous.

Gorgeous ei ollut se ensimmäinen vaihtoehto, vaan Jackie oli kiinnostunut aivan toisesta hahmotelmasta, joka sitten alkoi ajan edetessä muuttaa muotoaan. Lopulta se meni kokonaan jäihin, kun alkuperäisen projektin näyttelijätär joutui vetäytymään laulukiireisiin vedoten. Tämä tekemättä jäänytkin tapaus ilmeisesti edusti disneymäistä ja hivenen fantastisempaa linjaa.



Jackietakaan eivät aivan kaikki alkuperäisten suunnitelmien ideoinnit innostaneet. Yhtenä tökkimisen syynä vaikutti olevan yleinen toiminnattomuus ja hän itse halusi esittää taistelutaitoista liikemiestä. Muitakin juttuja päädyttiin lisäilemään sekä muokkaamaan.

Naispääosaan Jackie halusi tuoda vähemmän tunnetun näyttelijättären. Hakemuksia ilmestyikin lopulta noin tuhat, joiden seulomisessa oli oma hommansa. Bun hahmokin siinä muun tarinan mukana pikkuisen muuttui ja Qi Shu vaikutti sopivalta siihen. Siihen aikaan hän oli vielä pikkuisen tuntemattomampi nimi, mutta nousussa kuitenkin.



Vastustajakseen Jackie halusi vaihteeksi itseään lyhyemmän kaverin. Osaanhan sitten valikoitui alunperin australialainen Bradley James Allan, joka on tavallaan Chanin oppilas. He olivat treenailleet yhdessä kauemminkin ja lopulta Chan sai ajatuksen käyttää Allania elokuvissaankin.

Omasta hahmostaan Jackie kertoilee, että tämä oikeastaan muistuttaa noin 60/70-prosenttisesti todellisen elämän Jackieta, tietyssä mielessä. Elokuvan Chanin toimisto muistuttaa paljon esikuvan vastaavaa. Myös pukeutumisessa on tiettyä samankaltaisuutta. Ruudulla esitetyt treenirutiinit pohjaavat myös Jackien omiin vastaaviin. Elokuvassa tosin nähdään nopeutettu versio perusharjoituksista. Todellisen elämän puolella tuolloin Jackien harjoittelu oli sellainen kolme- tai neljätuntinen rupeama, joten piti pikkuisen tiivistellä.



Mukanaan Jackie tykkää pitää tuttua porukkaa ja käyttää ystäviään sekä tuttaviaan erinäisissä rooleissa elokuvissaan mahdollisuuksien mukaan. Tässäkin tapauksessa ruudulla vilahtelee pienemmissä osissa henkilökohtaisia henkivartijoita ja näin. Jackien stuntporukka vuosien vieriessä on ymmärrettävästi koostumukseltaan vähän muuttunut, mutta siellä kuitenkin on paljon sellaisia henkilöitä, jotka tietävät, mitä tahdotaan. Niinpä hän haluaa viedä oman ryhmänsä esimerkiksi Yhdysvaltoihinkin mukanaan.

Uusia ohjaajiakin Jackie yrittää aktiivisesti projekteihinsa etsiä. Tässä tapauksessa siihen hommaan valikoitui Vincent Kok. Chan pohtii, että itsekin oppii uusia juttuja, kun antaa välillä ohjakset muille. Sepä ei tietenkään tarkoita sitä, että hän tyytyisi vain sivusta hiljaa seuraamaan. Paikoitellen Chan osaa olla melko kovakin, jos ohjaajan linja ei ole yhteneväinen Chanin toiveiden kanssa.



Itselleen uusien kykyjen etsiminen onkin Chanille vähän uhkapeliä. Saattaa katsella ohjaajien vanhempia elokuvia ja näin, mutta se ei vielä sujuvaa yhteistyötä takaa ja niinpä niitä konfliktejakin on tielle tullut. Kun linjat lähtevät liikaa toisistaan erkanemaan, niin sitten on Jackien aika puuttua peliin. Potkujakin on mukaan mahtunut, kun hän on ollut sitä mieltä, ettei toinen ymmärrä, mitä Jackie Chan -elokuvalta toivotaan. Jackiella kyllä on valmiuksia astua kesken elokuvan ohjaajankin rooliin tarvittaessa. Chan tunteekin usein tekevänsä elokuviaan perheyleisöille, eikä sellaiseen kaavaan aivan mikä tahansa meno sovi. Niinpä hän valvoo tarkasti päivittäin purkitettuja otoksia. Lahjakkaat ohjaajatkin joutuvat Jackien sääntöihin mukautumaan.

Muutamaan otteeseen tulee myös esille ajatuksia siitä, mitä yleisöt eri puolilla maailmaa toivovat Jackien elokuvilta. Chan on vähän sitä mieltä, että esimerkiksi japanilaiset eivät kovin innokkaina halua katsella häneltä mitään rakkauselokuvaa. Aasialaisella draamaelokuvalla taas on vähän rajatummat markkinat, jos kansainvälisemmin ajatellaan. Toimintaelokuvan kieli toimii paremmin ympäri maailman. Se onkin yksi syy, miksi hän on jättänyt romanssit ja draamat vähemmälle. On kuitenkin alkanut ajattelemaan, että ehkä osa faneista olisi tavallaan kasvanut mukana, jolloin rakkaustarinakin saattaa olla helpompi myydä. Mainitsee kuitenkin, että vielä tämän elokuvan kohdalla päätyi jättämään sen suukon lopputekstien taustalla pyöriviin poistettuihin otoksiin.



Vaativista yleisöistä huolimatta Jackie kokee, että Aasian puolella hänellä kuitenkin on pikkuisen enemmän pelivaraa elokuviensa aiheiden ja tyylin suhteen. Lisäksi hän epäilee kykyjään tehdä kunnollisia dramaattisempia kohtauksia amerikkalaisissa elokuvissa, vaikka sellaiset tavallaan niihin luontevammin sopisivatkin.

Muutenkin Jackielle on sujuvampaa tehdä elokuvia Aasian puolella. Esimerkiksi aiemmin mainitun Rush Hour -elokuvan kuvauksissa hän tunsi olonsa rajoitetuksi. Hongkongin puolella taas erilaiset tekemiseen liittyvät tehtävät eivät ole niin tarkasti rajattuja. Aasiassa ohjaaja usein sekaantuu kuvaukseen ja leikkaukseen enemmän kuin kollegansa Yhdysvaltojen puolella. Jackie mainitsee omaavansa kokemusta elokuvien leikkaamisesta useamman vuosikymmenen ajalta, joten tietää kyllä, miten tahtoo kuvien toisiinsa yhdistyvän ja sitä näkemystä sopisi leikkaajankin toteutella.

Toiminnastakin toki turistaan. Jackie on sillä linjalla, että on huomattavasti vaikeampaa väsäillä sujuvia sekä tuoreita ideoita sisältäviä kamppailuja kuin suuremman luokan stuntteja. Välillä ruudun kautta yksinkertaisilta vaikuttavat jutut voivat olla hyvinkin mutkikkaita, esimerkkinä vaikkapa se pesäpallomailahuvittelu. Jos ymmärtää leikkausta ja omaa tajua rytmille, niin se helpottaa hommaa ja on suuri etu toimintakohtausten suunnittelun sekä toteutuksen suhteen.



Elokuvan yleisestä hengestäkin Jackie pikkuisen puhelee. Pahiksistakin haluttiin tehdä hyviä tyyppejä. Erityisesti tässä elokuvassa kaikki hahmot ovat tavallaan mukavia kavereita. Todellinen maailma on niin piukassa pahuutta kaikenlaista, joten elokuvissa on hyvä hypätä vähän miellyttävämmän menon vietäväksi. Toimintaa toki löytyy, mutta siitä ei haluttu tehdä erityisen väkivaltaista. Aiemmista teoksistaan Chan nostaa esimerkiksi vuonna 1989 ilmestyneen elokuvan Miracles, jossa ilmeisesti hänen mielestään on hivenen verran samanhenkisyyttä.

Loppuun voisi vielä mainita, että Jackie kertoo usein laulelevansa itse elokuviensa tunnuskappaleita ja silloin tällöin muidenkin. Tässä tapauksessa kuitenkin katsoi, ettei kyseinen laulu sopinut omaan tyyliin, eikä halunnut pilata romanttista kappaletta vääränlaisella tulkinnalla.

Sellaista asiaa Jackiella siis tämän elokuvan tienoilta. Toki enemmänkin, mutta en nähnyt järkeväksi lähteä koko kommenttiraitaa tähän toistamaan, vaan niitä omiin korviin kiinnostavilta kuulostaneita juttuja kokoilin. Levyltä löytyy myös noin puolituntinen dokumentintapainen, mutta informaatiosisällöltään se on kovin kevyttä kehuhöttöä, eikä oikein tuo lisäarvoa kommenttiraidan päälle. Kohtalaisesti kuitenkin kuvaa kulisseista, joten siinä mielessä voi vilkaista senkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti