All the Way Boys! (Siitä vaan pojat!)

Lieneeköhän tämä nyt sittenkään sopiva tapa toivotella alkavaa heinäkuuta tervetulleeksi, mutta siitä vaan pojat! Kovin vaikeaa ei varmaan ole arvailla, millaista huitelua, hupailua ja hössötystä on luvassa, kun kaverukset Spencer ja Hill pääsevät pyörittelemään kyseenalaisia liiketoimia lain kouran ulottumattomissa viidakkojen kätköissä.

All the Way Boys ei kuitenkaan ole mikään maistuvin kaksikon kultakauden edustaja, vaan nähdyn perusteella oikeastaan sieltä kehnommalta laidalta. Tosin täydellä varmuudella en voi sanoa, sillä olen nähnyt vain rankasti pätkityn version. Paneudutaan myöhemmin hieman lisää noihin poistoihin, mutta nyt aluksi katsellun pätkän pariin.

Parivaljakko esitellään pikaisesti heidän viilettäessään autolla etelä-amerikkalaisen kaupungin katuja. Hetkessä ollaankin jo lentokoneessa, joka taas kärsii pienoisista teknisistä vaikeuksista. Saludin (Bud Spencer) ohjaama kone savuttaa pahasti, mutta pilottia kiinnostaa enemmän Kippari-Kallen seikkailut. Eipä se kyydissä torkkuva Platakaan (Terence Hill) herättyään tilanteesta hirveää stressiä ota, vaan korkkaa kaulakorun korvikkeena toimivan olutpullon.

Alhaalla odottavan lentokentän henkilökunta ei valitettavasti osaa asiaan yhtä leppoisella mielellä suhtautua. Erinäisistä katastrofeista ei kovin kauas jäädä, kun kone maata koskettelee. No, kaikki suunnilleen ehjinä edelleen, joten eipä muuta kuin ansaittuja dollareita karhuamaan työnantajalta.

Ennen seuraavaa lentohommaa pitää pikkuisen ihastua ja saada rähinääkin aikaan, mutta sitten työt kutsuvat jälleen. Konepulmia on taas luvassa, mutta päätös ei olekaan aivan yhtä onnistunut. Niinpä tehdään suunnittelematon lasku keskelle viidakkoa. Loppujen lopuksi melkoisen pehmeästi kuitenkin.

Kuukausi hujahtaa tässä versiossa tuosta vain. Viikkojen viidakossa rämpimisen jälkeen rähjäisempi kaksikko pääsee jälleen ihmisten ilmoille jonkinlaiseen jalokivien louhimista harjoittavan yhteisön pariin. Siellä vaikuttaa joku herra Ears, joka on kovakin tekijä jalokivimarkkinoilla, eikä ilmeisesti mikään maailman mukavin mies, mitä toimintatapoihin tulee.

Plata ja Salud päättävät hankkia vanhan lentokoneena joskus toimineen raadon uuden yritystoimintansa välineeksi. Tarkoituksena olisi kuskailla tarpeellista tavaraa kaukana sivistyksestä ja sen tarjonnasta jalokiviä etsiville tyypeille. Mitä sitä sitten kaipaillaan? Niinkin oleellisia asioita kuin olutta, jäätelöä ja sen sellaista. Kaksikko täyttelee raatajien toiveita, kovaan hintaan toki.

Ears ei oikein tykkäile parin menestyksellisestä toiminnasta, joten yhteenottoja ei voida välttää. Kaverukset eivät helpolla ole toimistaan luopumassa, joten jos joku haluaa eriäviä mielipiteitä esittää, on parasta osata perustella ne vakuuttavasti nyrkeillään. Mukaan saadaan vielä huuruisia unelmia jättimäisistä jalokivistä, joten jonkinlaista seikkailua lienee luvassa.

Tilitystuokioisen vuoro tähän väliin. Vaikka 120 minuuttia saattaisikin olla turhankin rapsakka kesto tällaiselle mukelointiseikkailulle, niin siitä huolimatta näkisin sen mieluummin kuin tällaisen 30 minuuttia pätkityn version. Mitenkään huomaamattomista poistoista ei ole kyse, vaan välillä poukkoillaan ja töksähdellään siinä määrin näkyvästi, että kyllä sellainen vähän alkaa nyppimään.

Tätä teurastetun version julkaisemista ei oikein voi pelkästään Future Filmin syyksi laittaa. Alkuperäisen kuvasuhteen säilyttämisestä voisi kiitelläkin. Future Filmin levyltä tämä tynkä (kesto 89:17) toki löytyy, mutta ilmeisesti tilanne on sellainen, että alkuperäinen italialainen parituntinen versio on erittäin vaikeasti saatavilla. Pääasiassa muidenkin maiden julkaisut vaikuttaisivat olevan noita rankasti lyhennettyjä tapauksia. Esimerkiksi tuolta on luettavissa seuraavanlaista tietoa asiaan liittyen:

"Runtime: The original Italian film had a runtime of about 120 min. Most video releases were cut to about 90 min, with the cuts being made seemingly at random, producing an almost incomprehensible result. (Thanks to Micah of Dumb Distraction for this info). The Danish DVD also has a runtime of 90 min, which probably explains the pre-credit transposition reported by Rewind user Phil. We don't have a runtime for the Norwegian DVD, but we suspect it is the same as the Danish release. The German DVD is reported to have a runtime of about 102 min PAL, so it is a more complete version, but still about 14 min PAL shorter than the original Italian film."

Jospa se riittäisi, mitä versioitkuihin tulee. Voinee myös ajatella, että jos ne karsitut 30 minuuttia edustavat heikommaksi katsottua materiaalia, niin eipä taso huumorin suhteen ole kovinkaan kaksinen. Spencer/Hill-lasien läpi nähtynäkään. Kovinkaan montaa tyhmällä tavalla tai muuten huvittavaa juttua ei tule mieleen. No, voinen kuitenkin olla iloinen, että elokuvan uusin. Mieltä on silloin tällöin jäytänyt piinallinen arvoitus, että mikä elokuva mahtoi olla kyseessä, jossa kaverilla oli olutpullo kaulaa koristamassa. Nythän se viimeinkin selvisi, loistavaa!

Mitä tappeluihin tulee, niin tällä kerralla näyttää siltä, että Terence on selvästi kaveriaan paremmassa vauhdissa ja innokkaampi. Yleensä tykkäilen Budista enemmän, mutta All the Way Boys! lienee harvoja poikkeuksia. Yleisesti ottaen mätkimiset menevät tutulla kaavalla. Bud tyrmää vahingossakin ja Terencen näpsäkkä sekä napakka resepti kaipaamattomaan hammasharvennukseen toimii aina.

Lopputaistelu ei mitään näyttävintä taisteluakrobatiaa edusta, ennemmin se on kilometrien päässä sellaisesta. Lähinnä näkisin sen maininnan arvoiseksi siksi, että kaksikko jää siinä keskenään selvittelemään välejään illan pimentyessä ympärillä, eikä minkäänlaista selvää tulosta tunnu olevan hiipimässä lähistöllekään. No, siinähän pojat nujakoivat ja tuuppivat. Eihän se päämäärä niin tärkeä, vaan se matka...

Giuseppe Colizzi ehti ohjaamaan Spenceriä ja Hilliä yhteensä neljässä elokuvassa, joista tämä sai jäädä viimeiseksi, vaikka muuten Colizzin ura vielä jatkuikin. Aiemmat ovat God Forgives... I Don't!, Ace High ja Boot Hill. Kaikkiin mainittuihin olen onnistunut minuuttejani tärvelemään, ja sanoisin, että keskinkertaisuutta parempaan näissä ei pystytä. Muistaakseni etenkin Boot Hill on melkoisen kehno ja tylsä lännenelokuva. Colizzin ohjaamat kaksikon elokuvat edustavatkin sitä osastoa, jota ei pahemmin innosta suosittelemaan lähteä. Jotenkin on sellainen tunne, ettei noihin mainittuihin tule blogin puitteissa kattavammin puututtua.

Muistikuvat jokseenkin keskinkertaisesta seikkailuviihteestä pitivät paikkansa. Oikeastaan tuli tarkistettua pitkälti maisemamahdollisuuksien takia, mutta eihän näissä Spencerin ja Hillin elokuvissa potentiaalia useinkaan käytetä kunnolla hyödyksi. Niin on tämänkin kohdalla, valitettavasti. Pikaisia viidakko- ja vuorinäkymiä kyllä löytyy, mutta kotisohvamatkaajalle on tarjolla paljon parempiakin vaihtoehtoja. Ellei herrojen suurempi ystävä ole, niin voi suosiolla jättää väliin. Joidenkin mielestä All the Way Boys! kuuluu kaverusten parhaimmistoon, mutta itse sijoitan sen melkeinpä sinne heikompaan keskisarjaan. Suunnilleen kaikki blogissa aiemmin kommentoidut tyyppien elokuvat ovat nautittavampaa ja viihdyttävämpää pöhköilyä.

All the Way Boys! (1972) (IMDB)