Ennen kuin päästään kunnolla nykyhetkeen käsiksi, niin on lähdetty muutaman minuutin ajaksi vähän valaisemaan Mirabeaun perheen jokseenkin ongelmallistakin menneisyyttä. Nuoret sisarukset Carolina ja Georgia ovat käytännössä isoäitinsä Millicentin (Shirley MacLaine) kasvatettavina, sillä hulttiomaisesta isästä (Randy Quaid) ei oikein sellaisiin saappaisiin ole. Perheen välit ovatkin varsin räiskyvät, ja niinpä samoja kipinöitä sinkoilee siskoksillakin. Välillä jopa siinä määrin, että veitsiavusteinen ratkaisu nousee vaihtoehdoksi. Isä toimittaa vielä kaiken sähellyksen keskelle uuden pikkusiskon, Mainen ja viilettää taas omille teilleen.
Pikaisen aikaloikan jälkeen päästään kiinni nykyiseen elämänmenoon. Carolina (Julia Stiles) työskentelee televisiossa pyörivässä eräässä treffiohjelmassa. Seuraa löydetään muille kiitettävään tahtiin, välillä paremmalla, välillä huonommalla menestyksellä. Carolinan oman elämän ollessa kyseessä romanttiset seikkailut singahtavat jälkimmäiseen sarjaan, silloin harvoin kuin niitä yleensä on.
Carolinalle on luvassa ikäviä yllätyksiä työelämän suhteenkin, tiivistettynä potkujen muodossa. Eräs ohjelmaan lupautunut pari jättää esiintymisen viime hetkillä väliin, ja vastuun saa kantaa Carolina. Suku tuntuu olevan taipuvainen kriiseihin, sillä Georgialla (Azura Skye) ja Mainellakin (Mika Boorem) on omat pienetsuuret pulmansa setvittävänä. Tai ainahan niitä voi yrittää tyrkkiä rakkaan isosiskon niskaan...
Ehkä potkuistakin jotakin hyvää seuraa, kun ikävän tilanteen tavallaan aiheuttanut Heath (Edward Atterton) haluaisi tarjota Carolinalle illallisen. No, joku saattaa tässä vaiheessa arvailla, että yksi asia johtaa toiseen ja niin edelleen. Elämä alkaakin maistua pikkuisen paremmalta, eikä uutta onnea tunnu mikään uhkaavan. Eihän?
...Mutta pakkohan näihin on ne tutut ja kaavamaiset vaikeudet järjestää. Tässä tapauksessa toisistaan poikkeavat taustat repivät rakastuneita erilleen. Erilaisesta maailmasta tuleva Heath ei tunne oloaan lainkaan kotoisaksi Mirabeaun ronskin ja räväkän suvun joukossa. Carolinakin alkaa epäillä, että mahtaakohan tämä yhdistelmä olla sittenkään se oikea. Kuvioita sotkee myös pitkäaikainen ystävä Albert, joka ehkä haikailee jotakin muutakin kuin pelkkää kaveruutta. Noin 90 minuutin aikana katsojalle selvitellään, päättyykö kaikki kyyneliin, vai odotteleeko onni siellä lopputekstien laitamilla.
Suurin ongelma lienee se, että kyseessä on komedia, joka ei juurikaan onnistu naurattamaan. Tällaista perustavaa laatua olevaa vikaa ei niin vain paikkaillakaan. Kovasti yritetään kyllä, mutta yleensä huvitteluyritykset eivät minkäänlaista iloa herättele. Muutamaan otteeseen kylläkin rasittamaan kyllä pystytään. On saatu mukaan ivailua lännenelokuville, heh-heh-hauska siivouspartio, joukko "räiskyviä" kriisistä kriisiin -hahmoja ja niin edelleen. Ei siis hah hah, vaan huoh huoh.
Erityiseksi mallikappaleeksi elokuvan vähemmän miellyttävistä puolista voisi nostaa ilmeisesti rasittavaksi ja rakastettavaksi tarkoitetun isoäidin. Valitettavasti vain ensin mainitussa puolessa onnistutaan. Monet näistä hänen riehakkaimmista kohtauksistaan ovat lähinnä noloja, sekin pelkästään huonossa mielessä. Elokuvateatterielämöinti toimikoon erinomaisena esimerkkinä. Tällaista tolloilua seuratessa se Heathin hiljaisempi ja hillitympi kulmapöytä alkaa vaikuttaa aina vain houkuttelevammalta.
Tilanteen ollessa tällainen, lienee melko selvää, ettei niitä hahmojen murheita ja kriisejä kauheasti tee mieli alkaa myötäelämään. Välittäminen on pitkälti niin ja näin. Loppupuolen pakolliset draamailutkin tulee melko pitkälti kuitattua toteamalla, että siinähän sitä sitten. Vähän samaa väkisin yrittämisen henkeä tuntuisi paistelevan läpi. Katsomon puolella koskettavuus jääkin kovin kokemattomaksi.
Tarkoitus ei ole antaa sellaista kuvaa, että Carolina olisi sellainen inhotus, joka laittaisi sydämen takomaan raivokkaasti ja täyttä mieltä vailla riuhtomaan hiuksia päästä. Enimmäkseen se on lähinnä tylsistyttävä ja olematon turhake. Sellaiset mukavan höpsöt romanttiset tuokiot puuttuvat ja katsojaa yritetään hauskuuttaa vaivaannuttavalla ja väkinäisellä vitsailulla. Ei kiitos.
Siinä kun elokuvan pyöriessä vielä mietti hyllyissä odottelevia katsomattomia romanttisia komedioita, niin voinee summailla, että pikkuisen paremminkin olisi tällä kerralla voinut valintatilanteessa onnistua. Aivan putkeen ei voi väittää elokuvaillan menneen. Kai sitä kehnoiluakin voi silloin tällöin tiirailla. Saattaapi olla, että seuraavalla kerralla soittimeen eksyykin jokin aidosti innostava ja huvittava lämpöinen elokuva. Tiedä sitten, voiko tätä oikeastaan kellekään suositella. Tusinatuote, josta ei juuri kehuttavaa löydy.
Carolina (2003) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti