Flatfoot Goes East (Lättäjalka Kaukoidässä / Lättäjalka Bangkokissa)

Varmaan tuli hetkeksi herkisteltyä viimeksi kommentoidun elokuvan parissa, joten on jälleen aika passittaa lättäjalka takaisin katuja partioimaan. Se ei tietenkään tarkoita, että täysin ilman likistelyä jäätäisiin, sillä kyllähän se Budin karhea kätönen kontaktia halukkaasti hakee. Muutamien mielestä varmaan liiankin innokkaasti.

Tämä kaikki tarkoittanee sitä, että muutama päivä sitten blogissa ensiesiintymisensä tehnyt kovanyrkkinen katupoliisi Rizzo (Bud Spencer) pääsee jatkamaan edesottamuksiaan. Ensimmäisen osan Napolin kotoisten kulmien koluamisen sijaan lähdetäänkin konnajahtiin kaukomaille.

Ihan heti ei kuitenkaan muille maille päästä, vaan olisi pulmia pähkäiltävänä lähempänäkin. Laukkaradalta lähdetään liikkeelle, jossa hämärämiehet valonarkoja toimiaan pohtivat. Parhaillaan suuri huumelasti pyyhältää poliisia karkuun, mutta harmaat hiukset lähtevät lisääntymään kyseisten herrasmiesten hattujen alla arvokuljetuksen kohtalon ollessa epävarma. No, päätellään kuitenkin, että ammattimiesten ollessa asialla, poliisien pitäisi joutua tyhjin käsin poistumaan.

Takaa-ajon kehittyessä näyttääkin hyvältä poliisien jäädessä näköetäisyyden tuolle puolen. Niinpä pakeneva kaksikko nopeasti piilottaa menopelin ja lähtee alibia järjestelemään. Huonompi juttu vain, että Rizzo osaa olla tällaisissa tilanteissa muutamankin askeleen edellä. Niinpä parturi-alibi muuttuukin nopeasti pidätystilanteeksi. Kokeneen etsivän ei ole kovin vaikea piilotettua autoakaan löytää.

Hommat eivät siihen lopu, vaan yötyötäkin olisi tiedossa. Tarkoituksena laittaa työparin (Enzo Cannavale) kanssa puistoa terrorisoiva joukkio telkien taakse...tai sairaalaan. Kun Rizzo on operaatiota hoitamassa, niin jälkimmäinen vaihtoehto toteutuu tuosta vain. Sitten kiitoksia keräämään hyvin tehdystä työstä? Mitä vielä. Pomo puhkuu jälleen katkeraa tilitystä kovista otteista ja kyseenalaisista menetelmistä. Rizzoa ei vain tahdo tällainen viurutus kiinnostaa.

Napolin huumeongelma on pahenemaan päin. Suuria lasteja saapuu jatkuvasti, mutta lähes aina Rizzo ja kumppanit ovat pahasti pihalla niiden suhteen. Vinkkejä tulee Yhdysvaltojen yhteistyökumppaneilta, joiden kärsivällisyys alkaakin olla jo lopussa tulosten ollessa minimaalisia. Epäilyksen epämiellyttävä varjo alkaa langeta Rizzonkin ylle. Onkohan muutenkin lain horjuvilla rajoilla operoiva poliisimme päättänyt, että kuukausipalkka kaipaisi vähän verotonta korotusta?

Yhdysvaltojen puolelta saapuu myös entinen mafiamies Frank Barella (Al Lettieri), jonka olisi tarkoitus tarjota joitakin tietoja asian ratkaisemiseksi. Viimeisimmän pieleen posahtaneen seurantaoperaation jälkeen vaikuttaa ennemmin siltä, että Frankilla on mielessä aivan jokin muu kuin paikallispoliisin auttaminen. Samalla Rizzoon kohdistuvat epäilyt kasvavat.

Vielä vähän lisää löylyä, ja Rizzo onkin jo pääepäilty. Maineen putsailukin vaikuttaa olevan mutkikas operaatio. Se ei enää Napolissa onnistukaan, sillä oikean petturin henkilöllisyyden tietää vain eräs tuhansien kilometrien päässä oleileva kaveri. Kaukoitää kohti siis. Aikailla ei kannata, sillä Frank lähtee myös samoille kulmille, eikä aivan pelkät maisemaihailut mielessään. Kissa ja hiiri -leikit jatkukoon Italian rajojen ulkopuolella...

Jos lähtisi innoituksen lähteitä hakemaan näille lättäjalan uusille kansainvälisille harharetkille, niin mieleen poikkeaa varsin vauhdikkaasti parikin Bond-seikkailua. Jos tahtoisi lähteä tarkemmin erottelemaan, niin olisikohan You Only Live Twice mitään...

Minullahan ei tietenkään ole mitään sitä vastaan, että maisemat laitetaan vaihtumaan pariinkin kertaan. Bangkok saa tavallaan toimia vain välipysäkkinä, kun käärmeen päätä jahdataan. Mitään aivan vallatonta maisemakuvatykitystä ei ole luvassa, mutta onhan sitä pikkuisen eksoottisempaa väriäkin saatu mukaan. Hieman mielikuvituksettomasti temppelien, tanssi- sekä taisteluesitysten ja muun sellaisen muodossa, mutta kuitenkin... Voihan sitä remuamista muissakin maissa harjoitella pienenä vaihteluna kotikaduille.

Ensimmäistä osaa kommentoidessa tulikin mainittua, että jatko-osissa lähdetään kevyempään suuntaan vähemmän ryppyotsaisella asenteella. Aivan suurinta höpsöilyvaihdetta ei vielä tässä toisessa päälle kiskaista, mutta selkeästi pientä muutosta sävyssä on havaittavissa. Esimerkkeinä vaikka alkupuolen episodi, jossa Bud hääräilee sataman "kummisetänä" ja Caputon mekkopöllöilyt. Monista Budin muista kommelluksista tutut ateriaärhentelyt tietysti kuuluvat pakettiin. Tokihan sinne matkoillekin tyhmäilyä mahtuu siinä määrin, että ensimmäisen pöllöilyistä ohi kirmataan.

Jos maisemat ja hupailut hoidetaan ensimmäistä viihdyttävämmin, niin lisäisin myös, että kallonmurskauksen kuningas on paremmassa vedossa, mitä tähän mieliharrastukseensa tulee. Ensimmäisistä yhteenotoista lähtien mukana vaikuttaisi olevan ainakin hivenen enemmän vimmaa ja yritystä kuin ensimmäisessä. Alkupuolen ravintolariehuminen kelpaa mallikappaleeksi. Sirpaleita ja säpäleitä syntyy, kun Budin uusi tuttavuus laittaa ikävämpiä kavereita vastentahtoisille lepohetkille.

Vanhat tututkin pääsevät esittämään osaamistaan. Sattumalta ensimmäisestä tutut laivaston kaverit ovat lomapäiviä kuluttamassa. Kyllähän heillekin pienet muksimistuokiot tuntuvat kelpaavan, sillä sen verran innokkaina ovat sekaan sotkeutumassa. Pienimuotoinen rähinä se vähän hiljaisemman loman pelastelee muistettavammaksi. Apu kyllä kelpaakin sankarillemme, kun kahakoinnit pääsevät yltymään isompien porukoiden temmellykseksi.

Apuvoimien ja Frankin osallistuminen ei tietenkään tarkoita, että Rizzon kätöset työttömiksi jäisivät. Thai-nyrkkeilijöiden kohtaaminen antaa Budille mahdollisuuden näyttää, että tarvittaessa iso mieskin liikkuu varsin näppärästi. Kun käsiin eksyy vielä pari vikkelästi viuhuvaa kovaa kapulaa ja voimaa löytyy enemmänkin, niin tyrmäävyys on melkoisen taattu juttu. Voi niitä onnettomia, jotka siihen eteen päätyvät.

Aikoinaan huipputasollakin uimarina kilpaillut Spencer pääsee sitäkin puolta väläyttelemään, kun tulee tilaisuus herätellä vesipetoa henkiin. Siinä ei ylivoima auta paljoakaan, kun Bud alkaa kunnolla vedessä puuhastella. Yhtä hyvin läimäyttely upoksissa onnistuu. Päätteeksi vielä kovat kroolaukset. Kuivan maan kahinoista vielä sen verran, että vaihteeksi löytyy samankokoinen vastus sumoringistä. Loppuhässäkkäkin on varsin hymyilyttävää seurattavaa, joten eipä muksimisista tee mieli enempiä mutristella.

Ensimmäisen osan tapaan Future Filmin levyjulkaisu tarjoilee täyspitkän elokuvan (kesto 109:52) ja anamorfista laajakuvaa alkuperäisellä kuvasuhteella. Tässä tapauksessa kuvanlaatu valitettavasti on jonkin verran kehnompi kuin ensimmäisen kohdalla, mutta siedettävä kuitenkin. Jälleen kyseessä on lisukkeeton levy.

Valituskulmauksen pääaiheena saa toimia kahta tuntia lähentelevä kesto. Tiivistysmahdollisuuksia epäilemättä löytyisi, ja niitä olisi voinut yrittää hyödyntääkin, sillä kyllähän tässä pikkuisen mielenkiinto karkailee. En väitä, että mitenkään pahasti yli sietokyvyn venytettäisiin, mutta nips siellä ja naps täällä olisi kokonaisuutta piristellyt.

Vaikka ensimmäinen Flatfoot onkin kestoltaan napakampi, niin sanoisin silti, että toinen osa menee edelle. Eivät nämä toiminnallisina rikoselokuvina kovin kaksisia ole, niin minusta on aivan oikea suunta muuttaa lättäjalka kansainvälisten tyrimisten erikoismieheksi ja lisätä samalla sitä hassuttelevampaa osastoa. Kolmannessa ja neljännessä jatketaankin juuri näissä merkeissä, mutta niistä lisää, kunhan sopivalta tuntuva hetkinen löytyy.

Flatfoot Goes East (1975) (IMDB)