Myrsky

Kai sitä voisi välillä suloiseen eläinhömppäänkin vähän perehtyä. Kirpputoriltahan tämäkin lähti mukaan söpöilyä lupailevan kansikuvan innoittamana. Voinee samalla mainita, että olen niinkin hyvin kartalla kotimaisten uudempien elokuvien suhteen, että tämänkin osasin sellaiseksi mieltää vasta jonkin aikaa kantta käpälöityäni ja tiirailtuani.

No, eihän näitä kotimaisia koko perheelle suunnattuja elokuvia niin usein harharetkillä tule vastaan, joten parasta poimia talteen. Varsinkin, kun koirasöpöilyäkin lienee luvassa. Muutenkin pari blogissa kommentoitua kotimaista lapset ja eläimet -elokuvaa (Suden arvoitus ja Poika ja ilves) ovat mielestäni ihan kelvollista katseltavaa, joten annetaanpa hauvaseikkailullekin mahdollisuutensa.

Hurjahkolla ärhentelykuvalla aloitellaan, kun suurikokoisempi koira on jostakin selvästi harmistunut. Hampaita ei piiloon kätketä, eikä murahteluissakaan säästellä. Lieneeköhän myrsky tulossa... Siitä hypätään hetkeksi pentupoikueen ruokailuhetkeä katselemaan. Sitten avautuvatkin hieman ankeammat maisemat, kun siirrytään eräälle surullisenkuuluisalle muurille.

Vartijat ovat vielä asemissaan Berliiniä jakavalla betonimonumentilla, mutta kansassa kuohuu. Elellään siis 1980-luvun loppua, ja yleinen mielipide on se, että tämä kaupunkia jakava hirvitys on tullut tiensä päähän. Vähän levotonta liikehdintää seurataan Suomessakin. Erään perheen kotisohvalla ehkä hieman tavanomaistakin suuremmalla jännityksellä, sillä isä Sakari (Janne Virtanen) on soittokeikalla kaupungissa.

Erityisesti perheen nuorin tytär Muru (Ronja Arvilommi) on huolissaan siitä, syttyyköhän suurempikin kahakka, ja joutuuko isä osaksi sitä. Samoin se ihmetyttää, miksi tällainen muuri yleensä on päätetty rakentaa. Äiti Iris (Laura Malmivaara) yrittää lepytellä ja vastailla näihin. Vanhempi tytär Minttu (Sara Tammela) kyllästyy ja päättää antaa vähän suorasukaisempaa tietoiskua.

Isä kyllä on turvassa, mutta päätyy vähän kiertelemään ennen kuin kotimatka koittaa. Eräältä torilta hän löytää sinne parin mutkan kautta päätyneen vartijakoiran pennun. Nämä koirat ovat yleisesti ottaen saaneet tylyn tuomion työttömyyden koitettua. Ei ole mitenkään selvä asia, että tämäkään pentu saisi kallisarvoisen henkensä pitää. Niinpä isä päättää ottaa paluumatkalle karvaisen kaverin.

Laittomana siirtolaisena Myrskyksi nimetty koira Suomeen muuttaa. Kaikkia eläimiä suuresti rakastava Muru on erityisen innoissaan tästä tuliaisesta. Eniten vastaan laittaa äiti, jonka mielestä tämä tempaus ei ollut alkuunkaan järjellinen. Isä kuitenkin pysyy päätöksessään, mutta alkaa kuitenkin selvitellä Murun kanssa uuden perheehjäsenen alkuperää.

Tämä työ ei olekaan kovin helposti hoidettu, sillä jostakin kaukaa idästä kotoisin oleva rotu ei ole lännessä juuri lainkaan tunnettu. Vauhdikkaasti kasvava koira tuntuu olevan kovinkin suojeleva etenkin Murua kohtaan. Nämä piirteet alkavat pelottaa äitiä ja muukin perhe alkaa miettiä Myrskystä luopumista vaikeuksien lisääntyessä. Muru ei kuitenkaan haluaisi hyvästellä uutta ystäväänsä, vaikka Myrsky toki hänellekin välillä harmia aiheuttaa. Ehkä Myrskyn kuitenkin olisi parasta palata armeijan harmaisiin...?

Jokseenkin sekalainen ja epätainenkin soppa tämä Kaisa Rastimon ohjaama vuonna 2008 ilmestynyt Myrsky (englanniksi Stormheart) on. Kaikenlaista on yritetty mahduttaa runsaaseen 90 minuuttiin, mutta harvemmin osutaan lähellekään napakymppiä. Toisaalta väittäisin, että onhan Myrsky selvästi onnistuneempi tapaus kuin mitä IMDB:n tämänhetkinen pistekeskiarvo (4,8/10) kertoo.

Alkupuolella tuli mainittua parikin kotimaista hieman samansuuntaista elokuvaa, mutta Myrsky on kenties vielä paria pykälää lapsellisempi johtuen pitkälti siitäkin, että monia tapahtumia katsellaan Murun näkökulmasta. Ei se nyt pelkästään huono juttukaan ole, mutta paikoitellen on vaikeuksia saada näitä palasia sopimaan elokuvan muihin osasiin.

"Ei saa purra Unisiiliä, siihen sattuu!"

Murun ehdoton eläinrakkaus on kyllä sellainen ominaisuus, että ainakin omalla kohdalla vetoaa ja sen suhteen lipsahduksia lapsellisuuteen antaa helpostikin anteeksi. Kyllähän siinä pikkuisen ainakin liikuttuu. Olkoon kyse vaikka sitten raadellun ja rakkaan Unisiilin hautajaisista.

Elokuvan edetessä mukaan ripotellaan pikkuisen eläinoikeuksia ja -suojeluakin sivuavaa asiaa. Myrskyäkin yritetään valjastaa mukaan mielenosoitukseen, mutta tämä on vähän toista mieltä. Tämä puoli vaikuttaa vähän irralliselta, mutta minua lopulta kuitenkin miellyttää, kun kuulutetaan kiltteyttä eläimiä kohtaan. Vaikkakin sitten tällä tavalla vähän takkuillen ja töksähdellen.

Tuohan tällainen toki hyvän mahdollisuuden tarjoilla katsojille enemmänkin kuvia söpöistä eläimistä. Sitä puolta riittääkin ihan kiitettävästi, eikä todellakaan voi sanoa, että nelijalkaiset kaverit jäisivät kamalan paljon pelkästään kaksijalkaisten murheita taustoittamaan. Kaikenlaista vipeltäjää ja menijää onkin kuviin löytynyt. Tarkempia määriä availee levyltä löytyvä triviaosuus, jonne on listailtu osallistuneita eläimiä. Yhtenä suosikkina voisi mainita nuuskuttavan ja tuhisevan siilin.

Elokuvan päätteeksi ruudulle ilmestyy myös lyhyt tekstitiedote, jossa katsojalle kertoillaan, että elokuva on pyritty toteuttamaan eläinten olot ja mielialat pitkälti huomioiden. Jos tähän on luottaminen, niin eläimet on koulutettu rooleihinsa lempeyttä painottaen ja tarjottu mahdollisuudet riittäviin lepo- ja leikkihetkiin ottojen välissä. Toivottavasti näin myös tapahtui, eikä tämä ole pelkkää kaunisteltua sanahelinää.

Kaksijalkaisten huolet ja murheet jättävät tässä tapauksessa viileämpiin tunnelmiin. Myrskyn oikuttelut alkavat raastaa perhettä erilleen ja luoda jännitteitä naapurustoonkin. Murrosiän murheiden ja kuohujen parissa kamppaileva Minttu huomaa, että äidin lisäksi uusi koiruuskin alkaa laittaa kapuloita rattaisiin, mitä tulee hänen poikaystäväasiaansa. Jotenkin nämä pulmat eivät katsomoa tavoita, vaan etäisyyttä jää väliin. Välillä tosin hymyilyttää, kun punkkaripoikaystävä latelee laululainauksiaan. Juuri näin...

Muutenkaan nämä perheen sisällä tapahtuvat kuohahdukset eivät ole elokuvan parasta antia. Mahtuuhan mukaan pari mukavalla tavalla lämpöistä hetkeä, mutta sitten toki niitäkin, kun hymy kasvoilla alkaa hakea irvistyksen muotoa. Armeijassa työskentelevä Iris pyrkii palauttamaan kuria parhaansa mukaan, eikä ole suostuvainen uuteen arvojärjestykseen. Nämä jutut kuitenkin esiintyvät omien silmien edessä töksähtelevinä tuokioina useinkin. Yleisesti voisi sanoa, että tämän perhedraamaosaston lisääntyessä tympivyyskäyrä lähtee omalla kohdalla ainakin lievään nousuun.

Onneksi luvassa ei ole pelkästään murhetta ja vakavampaa konfliktia, vaan hassutellakin pitää. Nopeasti suurempaan kokoluokkaan suuntaava hauva aiheuttaa pienimuotoista hässäkkää puuhaillessaan talossa. Paikoitellen mieleen hiipii Beethoven, mutta ehkäpä tässä tapauksessa onkin äiti se, joka saa suurimman osuuden koiruuksista.

Kaksijalkaisten asettamista rajoista vähemmän piittaava Myrsky tuhmailee enemmänkin. Niinpä perheen pihaa alkaa koristaa aina vain kohoava aita, vaikka ei aivan yhtä massiiviseksi kasvaisikaan kuin se elokuvan alussa nähtävä ankea ilmestys. Kouluunkin pitää toki päästä vierailemaan ja keittiön tarjonta kiinnostaa kovasti. Lahjoja toimitteleva joulupukki iloisesti huhuilee hou-hou-hou, mutta vastauksena kajahtaa uhkaavampi hau-hau-hau. Niinpä pukki pakoon pötkiä saapi. Osa näistäkin hetkistä toki kallistuu sinne kömpelömmälle puolelle, mutta menköön nyt ilman suurempia sättimisiä.

Ilmeisesti Myrsky on jäänyt ainakin toistaiseksi Rastimon viimeiseksi elokuvaksi. Ehkä siirtyminen politiikan puolelle laittoi toisen uran jäihin, mutta saa nähdä, tapahtuuko jossakin vaiheessa paluu kameran taakse.

Mihin tämän kaiken jälkeen sitten pitäisi päätyä? Mahdollisesti vähän tylsästi tyydyn toteamaan, että vastaavien perhe-elokuvien joukossa Myrsky edustaa ihan sellaista menettelevää yksilöä. Vähemmän viihdyttävää ja vaivaannuttavampaakin tavaraa on niiden suhteen tullut katseltua. Tavallaan Charlotte's Web tuntuu vähintään kaukaiselta sukulaiselta, mitä tarinaan tulee.

Kun etukäteen lähtee katselemaan sillä asenteella, että elokuva on tarkoitettu myös perheen pienimmille, niin tietyistä jutuista enemmän itkeminen tuntuisi vähän naurettavalta. Ne suurimmat napinat siis saavat jäädä väliin. Kyllähän lapsillekin voi suunnata elokuvia vähemmän lapsellisella otteellakin, ja siinä olisi kyllä hivenen parantamisen varaa. Sen verran töyssähtelevää töpöilyä saa välillä ihmetellä. Onneksi koko elokuva ei aivan samanlaista kyytiä ole, vaan jättää lopulta varsin positiivisen mielikuvan. Kesäiset kuvat ansaitsevat toki erikseen kehuja. Tällainen eläinsöpöilyn ystävä kyllä viihtyy kohtalaisen helposti, mutta muiden kohdalla ilmoille jäänee vähintään pieni kysymysmerkki. Se kuitenkin on selvää, että parempiakin perhe- ja eläinelokuvia on saatavilla.

Jospa tässä ottaisi Murun tapaan katseen taivaalle ja toivottelisi hyvää yötä maailman kaikille eläimille...ihmiset mukaan lukien!

Myrsky (2008) (IMDB)