Flatfoot in Africa (Tyrmääjäpoliisi / Karski kyttä timanttijahdissa)

Turhat aikailut sikseen, jospa vaikka saisi lättäjalan seikkailut näin näppärän napakasti heinäkuun aikana pakettiin. Näihin Spencerin (ja Hillinkin) elokuvien kommentointiin kyllästyneille voin lohdullisina sanoina lausua, ettei niitä uusimiskelvollisia nyt enää hirveän montaa ole jäljellä, kai. ...Mutta ainahan voi yrittää löytää kokonaan näkemättömiä, joilla sitten muita kiusimaan. Ne kuitenkin ovat hankalammin hankittavissa, joten Spencer/Hill-kertailujen loppusuora alkaa toistaiseksi olla lähestymässä.

Nyt ollaan siis toiseksi viimeisessä osassa, mitä näihin Rizzon (Bud Spencer) rikosratkomisiin tulee. Jos edelliset osat haamuilevat jossakin usvassa, niin muistia voi piinata pikkuisen tuotakin kautta --> kliks ja kliks. Eipä näissä tosin mitään kovin suurta jatkumoa ole, mitä tarinoihin tulee.

Edellisessä osassa Rizzo pääsi hieman enemmänkin kaukomaita koluamaan, mutta siinä välissä on jälleen palailtu Napolin kaduille. Huonosti käyttäytyvä joukkio piinaa sivullisia paikallisbussissa. Hymyt ovat jälleen hyytyviä, kun suurikokoinen heppu astuu esiin rattia kääntelemästä. Huligaanihurvittelun riemu saa äkkipysähdyksen ja kivulias oppitunti yleisistä käyttäytymissäännöistä seuraa.

Bussiturvallisuudesta vastaaminen on toki tärkeää, mutta vähän arkiselta vaikuttaa viimeisiin seikkailuihin verrattuna. No, onneksi melko nopeasti jotakin vähän suuremman luokan pähkäiltävää olisi luvassa. Rizzo saa hieman hämärän puhelun Etelä-Afrikasta kotoisin olevalta mieheltä. Ääni linjan toisessa päässä ehdottaa öistä tapaamista satamassa. Sinnepä siis.

Tämä kahden kohtaaminen lopahtaa alkuunsa, kun jostakin varjoista tapaamisen tielle viuhahtaa äänetön luoti. Paljoakaan ei ehditä sanoja vaihtaa, mutta onneksi soittajalla on mukanaan kirje, josta selviää vähän lisätietoja. Kuoleva mies pyytää Rizzoa huolehtimaan myös orvoksi jäävästä pojastaan. Helpommin luvattu kuin tehty, sillä kilometrejä Rizzon ja ventovieraan pojan välillä on hieman enemmänkin kuin pari.

Lippuja siis varailemaan ja matkalaukkuja pakkailemaan Etelä-Afrikan kutsuessa. Tarkemmin ottaen suunnataan Johannesburgiin. Sinne on päätynyt myös Rizzon rasittava entinen työkaveri Caputo (Enzo Cannavale), joka on saanut partioinnista tarpeekseen ja vaihtanut ravintola-alalle. Rizzo saa Caputon taholta reilun annoksen väritettyä totuutta. Toinen siinä vaatimattomasti kehuskelee nykyisellä liiketoiminnallaan. Rizzo pääsee kuitenkin nopeasti perille toisen juksailuista ja hymyillen kuuntelee rehvastelua. Kaivapa vain kuoppaasi syvemmäksi oikean omistajan virnuillessa selän takana...

Toimivaltuudet eivät Rizzon päätä sen suuremmin vaivaa. Turistina hän jatkaa samaan malliin kuin virkamerkki taskussaankin, mikä tarkoittaa sitä, ettei kovin pitkää tovia kulu ennen kuin onkin harmeja horisontissa. Luisevaa läpsyttelyä museossa seuraa. Löytyypä orvoksi jäänyt poikakin siinä sivussa. Bodolla on ollut vähän kova onni, mitä vanhempien kohtaloihin tulee, mutta eipä sekään kujeilevaa pikkupoikaa täysin lannista.

Kovakätisestä Rizzosta tuleekin Bodolle suojelija, hieman vastentahtoisesti, mutta eihän hän nyt lopulta kieltäytyäkään voi. Toinen juttu olisikin selvitellä timantteihin ja huumeisiin liittyvät ja hämärästi toisiinsa kietoutuvat koukerot. Tehtävät vaihtuvat, menetelmät eivät. Nyrkkeihin luottaen vaarasta toiseen. Turhapa sitä toimivaksi todettua tapaa lähteä vaihtamaan.

Huumeista ei siis vieläkään päästä eroon. No, kansainvälinen huumekauppa ja siihen liittyvät metkut on toki edelleen turvallinen aihevalinta. Muutenkaan en oikein usko, että monikaan näitä yllättävien ja tuoreiden tarinoiden toivossa tihrustelisi, mutta mistäpä sitä ikinä tietää...

Muistaakseni en ole aiempien Spencer-elokuvien yhteydessä valitellut äänitaiteilun laadukkuudesta, mutta tässä osassa Bud onnistuu kuulostamaan vähän rasittavalta. Krapulassa, väsynyt vai molempia? Toisaalta kyseinen äänensävy jossakin määrin sopii Rizzon lakonisiin ja vähän tylyihinkin tokaisuihin. Sellainen "mitä nyt taas, kun ei yhtään kiinnostaisi"-vaikutelma väkisinkin pääsee syntymään.

Yleisesti ottaen vitsikynää ei ole aivan parhaaseen iskuun vaivauduttu teroittelemaan, mutta siitä huolimatta tämä kolmas hymyilyttää ja naurattaa enemmän kuin kaksi aiempaa yhteensä. Tyhmäilyä on määrällisesti selvästi enemmän, ja jotenkin tällaiseen sopii paremmin sellainen c-luokan hupailu. Kun tietynlainen kynnys suvereenisti alitetaan kerta kerran jälkeen, niin ne suupielet kyllä suuntaavat ylöspäin. Samalla jossakin kaukana heräilee huoli omasta henkisestä jaksamisesta, mutta se siinä sivussa tyrmäytyy lepohetkille.

Melkoinen lohkare tämän huumoriosaston kasvamisesta voidaan selittää Caputon suuremmalla ruutuajalla. Hänelle ei olla montaakaan vakavampaa hetkeä suotu, vaan pelleilyksihän se jatkuvasti lipsahtaa, kun tämä valepukujen mestari pääsee epätoivoisesti yrittämään ja epäonnistumaan milloin missäkin.

Bodosta Caputo saa yhden miehen pölkkypääosastoonsa kelpo apulaisen. Yhteistyötä ei voi hyvällä tahdollakaan saumattomaksi väittää, sillä sen verran usein pieleen menee. Caputon lähtiessä rientoihinsa siinä kovin usein huulille eksyy se eräästä komediasarjasta lainattu marssikäsky "To the idiot mobile!". Mutta eipä siinä, kuten todettua, sellaistahan tällaiset elokuvat kaipaavatkin.

Jos joku jo säikähtää, että toimintapuoli on kuihdutettu pöhköilyn kustannuksella, niin huoli on turha, sillä tätä toistakin puolta löytyy edelleen riittävästi. Kyllä niitä nyrkkeilysäkeiksi tarjoutuvia Budin tielle eksyy. Nämä tyypit eivät opi kerrasta, toisesta tai kolmannestakaan, joten lurjusten läksytystä pääsee enemmänkin seuraamaan. Älyä ei päissä välähtele ja iskuja ollaan kerjäämässä. Bud tietenkin tällaiset tilaukset toimittaa perille asti ja antaa vähän päällekin. Hyvää hyvyyttään, tietenkin.

Välillä painivuoro muillekin suodaan, mutta liian pitkään Bud ei tahto toimintaa katsomon puolella seurailla. Vääntämään pitää itsekin päästä. Tämä tyrmääjäpoliisi tyrmää poliisitkin. Ei sitä aina huiskiessa huomaa, jos joku tinatähti selän takana luuhaa. Kopsista vain, ja katsellaan myöhemmin, tuleeko enemmänkin sanottavaa.

Afrikan mantereelle sijoittuvat rähinät eivät vaadi aivan vastaavaa vikkelyyttä kuin Aasian matkailut. Käsistä voidaan vähän tiputella kierroksia, mutta se raaka voima on edelleen arvossaan. Jos edellisessä esiteltiin osaamista pulahtelun puolella, niin nyt Rizzo ottaa tanssilavat haltuunsa yleisön ihastellessa. Kyllähän siinä on pakko todeta, että kaverissa on vain hyviä puolia.

Isoa petoa voidaan toki yrittää häkkiin vangita, mutta eihän se toimi. Tämän saavat pahikset todeta, kun Rizzo vankeudesta karkailee lopulta käynnistelemään kymmenminuuttista loppukahinaa. Näissä riennoissa riittääkin mukavan lennokasta sinkoilua. Tämä nuijintatuokioinen on sen verran miellyttävä päätös, mitä elokuvan muksintoihin tulee, että voinee hyvillä mielin todeta, että loppukahakka on parasta toimintaa, mitä näihin minuutteihin mahtuu.

Napolissa ei tässäkään osassa turhan pitkään viihdytä, sillä Afrikka kutsuu jo kymmenen minuutin kohdalla. Aasian suuremmat kaupungit saavat vaihtua dyyneihin ja savanneihin, mikä sinänsä on ihan hyvä juttu. Aivan parhautta Flatfoot in Africa ei ole, mitä tulee maisemakuvanälän sammutteluun. Löytyyhän sieltä toki esimerkiksi valokuvasafaria, jonka puitteissa on hyvä esitellä vaikkapa kirmailevia savannien asukkaita.

Tavaksi on tullut näiden yhteydessä kommentoida Future Filmin kotimaisia julkaisuja, joten toistoa toistoa taas. Tärkeimpänä tietysti se, että elokuva on löytänyt tiensä ehjänä (kesto 108:53) levylle ja tälläkin kerralla oikealla kuvasuhteella. Sekin miellyttää, että kuvanlaatu on edellistä osaa parempi. Ihan hyvä hankinta siis.

Flatfoot in Africa uuvahtaa pikkuisen ennen kuin piristyy loppupuolella uudelleen. Sen verran notkahdusta kuitenkin havaittavissa, että väittäisin edellistä hivenen reippaammaksi kokonaisuudeksi. Mitään täyttä velttoilua ei tarvitse pelätä, sillä meno on edelleen hurjistunutta, eikä mitenkään kurjistunutta aiempiin verrattuna. Jos etenkin edellinen osa sattuu innostamaan, niin kyllä tätä kolmattakin kohellusta uskaltaa suositella. Hyvästä yrityksestä huolimatta en vieläkään saanut Spencer-yliannosta, joten varmaan se viimeinenkin osa sopinee heinäkuulle. Katsellaan...

Flatfoot in Africa (1978) (IMDB)