Flatfoot (Lättäjalka / Lättäjalka - kaupungin kovin kyttä)

Öhöm, öhöm... Miten tämän nyt sanoisi...elokuvakesä 2014 ei aivan korkealuokkaisimman elokuvataiteen parissa etene, eikä edes kovin yllättävissä merkeissä. Näillä sanoilla saatellaan ystävämme Bud Spencer tallailemaan Napolin katuja kovanyrkkisenä kyttänä.

Spencer esiintyi vajaan vuosikymmenen aikana yhteensä neljässä Flatfoot-elokuvassa. Ne kaikki ovat Stenon ohjaamia. Yleisemmin voisi todeta, että vähitellen seikkailtiin hölmöilevämpään suuntaan avausosan hieman tylymmistä sävyistä. Myöhemmin sama kaksikko tehtaili sarjan Big Man -elokuvia televisiolle. Nämä vuonna 1988 ilmestyneet elokuvat tunnetaan Suomessa paremmin Isonyrkin seikkailuina. Luulisin, ettei minulla ole ollut iloa tähän sarjaan perehtyä, ainakaan vielä. Mutta nyt kuitenkin noin 15 vuotta niitä varhaisempaan ajankohtaan.

Etsivä Rizzo (Spencer) pääseekin heti tositoimiin, sillä erään kerrostalon katolle on kiipeillyt epävakaassa mielentilassa oleva laivaston sotamies. Hän on katsonut sopivaksi purkaa ahdistustaan alhaalla kaduilla kulkeviin ihmisiin revolverin välityksellä. Poliisi ei paljoakaan tykkää tällaisesta älyttömästä räiskimisestä.

Tavallaan kaverin onneksi Rizzo ehtii paikalle ennen kuin poliisin kiväärimies ehtii liipasinsormeaan liikauttamaan. Rauhanomaisesta ratkaisusta ei silti kannata haaveilla, sillä Rizzon menetelmät ovat usein varsin karskeja. Sanottakoon vaikka niin, että hengissä selvitään, muttei kuitenkaan mustelmitta.

No, nämä tällaiset kohtaamiset ovat katujen kovettamalle Rizzolle pieniä sattumuksia. Sellaisten takia ei tarvitse olla yöunia menettämässä. Päänvaivaa aiheuttaa tutulla poliisilaitoksella menossa oleva vallan vaihtuminen. Uusi päällikkö vaikuttaa varsin nihkeältä, mitä Rizzon toimiviin, mutta kyseenalaisiin menetelmiin tulee. Pienoista konfliktia uuden johtoportaan kanssa lienee luvassa.

Myös järjestäytyneen rikollisuuden maailmassa kuohuu. Uusia tulokkaita on haaveilemassa suurista seteleistä. Vanhojen tekijöiden alueille ei niin vain tunkeillakaan, joten tietynlaista häikäilemättömyyttä ja kovia otteita pitäisi omata. Lienee selvää, että tämä keskinäinen nahistelu näkyy myös Rizzon arkisessa aherruksessa.

Omanlaistaan mainetta harteillaan kantava Rizzo ei toki pienistä tai suuremmistakaan vaikeuksista hätkähdä, vaan asettuu vankasti konnia vastaan. Välillä vaikuttaa siltä, että enemmän ongelmia aiheuttaa oma porukka, joka parhaansa mukaan yrittää sitoa Rizzon käsiä. No, keinojahan tällaisten kiertämiseen on aina löydettävissä...

Jos kaverusten ensimmäisessä Trinity-elokuvassa on havaittavissa tiettyjä vaikutteita eurooppalaisista tylymmistäkin lännenelokuvista, niin Flatfoot lienee hakenut innoitusta Euroopassa 1960- ja 1970-luvuilla tuotetuista rikoselokuvista, joissa kovemmat poliisit ja rikolliset hääräilivät. Toisaalta sopinee sanoa, että esimerkiksi Eastwoodin elokuvalla Dirty Harry saattaa myös olla vähän tekemistä tämän kanssa, mitä esikuviin tulee. Toki unohtamatta saman aikakauden muita kovanyrkkisistä ja säännöistä piittaamattomista poliiseista kertovia menestyneitä elokuvia.

Spencerin tuotannon höpsömpää laitaa suosivat saattavatkin pikkuisen vierastaa elokuvan hieman vakavampaa yleisilmettä. Toki Bud edelleen esimerkiksi näyttää, millainen on sopiva annoskoko, jos ruokailemaan aletaan ja muutakin hassuttelua löytyy, mutta ehkä kasvot pidetään hivenen enemmän peruslukemilla kuin pahimmissa/parhaissa pöllöilyissä.

Katsojan iloksi Rizzo ei niin hirveästi tuliaseista välitä, vaan pyrkii hoitamaan hommansa nyrkein. Tätä kaveria ei millään höyhensarjan mätkimisellä horjuteta tai nujerreta, vaan sitten pitäisi löytyä enemmänkin ruutia käsistä. Budin heijaritakuu taas on edelleen voimassa. Yleensä se tiputtaa vastaantulijan kerrasta. Jos näin ei jostakin syystä käykään, niin asiakas saa maksutta toisen muksauksen. Perinteisen pieksemisen lisäksi mukana on miellyttävällä tavalla käsintehdyltä vaikuttavaa autohurjastelua, jollaista tämän aikakauden eurooppalaisissa toiminnallisemmissa rikoselokuvissa enemmänkin harrasteltiin. Vaikka ei takaa-ajojen kärkijoukkoa hätyyteltäisikään, niin ihan mielellään näitä ahtaampien katujen kaahailuja katselee.

On tullut napistua Future Filmin julkaisuista, mitä Spencerin ja Hillin elokuviin tulee, mutta Flatfoot ansaitsee mielestäni kehuja. Täyspitkää elokuvaa (103:39) on mukava katsellakin, kun tarjoillaan alkuperäistä kuvasuhdetta anamorfisena laajakuvana, vieläpä siten, että kuvanlaatukin on omien silmien mielestä näiden julkaisujen parhaimmistoa. Tokihan olisi kiva, jos mukana olisi esimerkiksi jokin Spencerin haastattelu, josta selviäisi, mitä mies nykypäivänä näistä tuotoksistaan miettii. No, hyvä näinkin.

Huumekauppa katukovisteluineen saattaa olla jokseenkin kulahtanut aihevalinta, mutta kyllähän se tällaisessa taustakehyksenä menettelee. Sinänsä sujuva poliisielokuva Flatfoot on, mutta omalla kohdalla pari saman elokuvasarjan myöhäisempää osaa on jäänyt paremmin mieleen. Esimerkiksi sarjan päättävä teos Flatfoot on the Nile kuului lapsuuden suurempiinkin suosikkeihin, ja edelleen se vastaa höpsöilyissään enemmän sitä, mitä Spencerin elokuvilta toivon. Eihän tämä avauskaan tosiaan mitään totisinta torvensoittoa ole ja ison miehen aiheuttamaa hävityksen kauhistustakin löytyy mukavasti, mutta silti sarjan myöhemmät osat maistuvat makoisammin. Luulenpa, että saamme kuulla niistäkin hieman lisää läheisessä tulevaisuudessa...

Flatfoot (1973) (IMDB)